Oonan ja Omegan blogi

Aurinko!

2012-01-29T02:44:00.000-08:00

Tänään saatiin lupaus keväästä. Pakkasta on reipas -20 astetta, mutta eipä haitannut! Ihana, kaivattu aurinko paistoi täydeltä terältä ja lähdimme ensimmäistä kertaa tänä talvena jäälle.

Sinne oli ajettu muutama sata metriä pitkä kaista, jota pitkin oli mukava mennä.

...Vauhtia oli tietenkin välillä kaahaamiseksi asti. :D En uskalla juoksuttaa pakkasilla pitkiä jaksoja, mutta pienet energianpurkaukset tekevät hyvää. :)

Oltiin aamupäivästä jo liikenteessä ja jäällä oli toistaiseksi rauhallista. Tietysti kova pakkanen hillitsi myös, ettei ollut paljoa muita liikkujia. Pilkkijöitä oli muutamia ja etenkin Omegaa kiinnosti suunnattomasti ahkiot, joita he vetivät perässään. Kuvassa näkyy hyvin, miten Omega alkaa korvat pystyssä pompahdella kahden metrin loikkia. Tässä vaiheessa on viimeiset hetket hakea koiran huomio, ennenkuin se päättää lähteä morjestamaan uusia tyyppejä. :D

On se nätti!
Mun silmään niin ihanan tasapainoinen rakenne ja funktionaalinen vinttikoira.

Maikkea vähän jänskättää: metsästä kuului petolinnun kirkumista ja siipien kahinaa. Puista tippui lunta ja Omega ei ihan tiennyt, mikä hiiwiö sieltä tulee.

...vaan sittenpä se riemu repesi. KEPPI!!!
Omegasta on ihan kiva juosta kepin perään ja melkein-noutaa, mutta kaikista parasta on itse juoksuttaa sitä keppiä, heittää yks kaks menemään ja syöksyä perään. Melkoista akrobatiaa ja ilmeisen hauskaa.

Rimpulahan tuo on ja rimpulana pysyy, mutta Omegan mittasuhteessa me on alettu saada sille kivasti massaa ja lihasta. Ei näytä enää ihan niin nälkäkurjelta, luuviululta.

...Kyllä se väistää, kyllä se väistää... :)
Aika harvoin Omegan askelmerkit sekoaa ja voin aika luottavaisesti olla kyykyllään ja kuvailla vain.

Kas näin haukataan maasta lunta täydessä vauhdissa. :)

Kamujen kaa!

2012-01-18T08:16:00.001-08:00

Tapasimme eräänä arkiaamuna uusia kamuja. Hiekka(lumi)kuopalle sovittiin treffit, jonne saapui meidän lisäksemme 2 puolivuotiasta greytä ja 2 whippetiä. Aluksi Omegaa vähän ujostutti (Ujostutti! Omegaa!!), kun joka puolella oli nenää nuuskuttelemassa, mutta äkkiä se yhteinen sävel löytyi ja seuraava tunti olikin yhtä liitoa.
Yhä ja edelleen: greyhound täydessä vauhdissa on maailman kauneinta katsottavaa. :)

Oonalla pidin aluksi kuonokoppaa, mutta uusiin ystäviin tutustuminen tapahtui oikein hienosti! Ei haitannut nuorison välillä vähän röyhkeäkin päälleajo ja kokeilu. :) Ei, vaan Oonakin rallatteli välillä menemään urheasti, vaikka jäikin vähän joka käänteessä jälkeen. (Oona haluaa oman rallatteluafgaanikaverin, eikö haluakin?!)

Molemmat kuvat on ottanut Ninni Huotari.

Lisäksi vähän note to myself:
Nelliltä operoitiin jälleen pieni patti vasemmasta kainalosta. Tällä kertaa ei kuvattu keuhkoja, vaan päätettin operoida kasvain pois mahdollisimman pian. Katsotaan tilannetta uudestaan sitten joskus taas, kun sen aika on.

Nelli Ellis Ellendahl toipui operaatiosta jälleen erinomaisesti, heti kotiin päästyään se halusi käydä moikkaamassa kamut ja vasta sitten marssi takaisin makkariin. Ei vilkaissutkaan lattialle tekemääni petiä, vaan päättäväisesti leiskautti sängylle ja kävi siihen makoilemaan. Omega kävi pesemässä pariin kertaan Nellin korvat ja selvästi oli vähän huolissaan: Vaikka Nelli ei näyttänyt poikkeavan oikeastaan mitenkään normaalista (paitsi nyt on kokopuku estämässä nuolemista), niin kyllä Omega vaistosi, ettei nyt ole kaikki ihan ok.

Juhlahumua!

2012-01-09T08:16:00.001-08:00

Rakkaista rakkain, Oona Noonalii täyttää tänään 8 vuotta!
Pestiin, trimmattiin, harjattiin ja laittauduttiin nätiksi, mutta Lady oli varsin vastahakoinen poseeraamisessa eikä virallista synttärikuvaa saatu otettua. Tai saatiin, mutta Hän on siinä varsin happaman näköinen. :D
Joku kuva oli saatava, joten tässä yhdestä kuvaussessiosta yksi lempparini Rinsessaisesta.
On se niin ♥

Samalla meillä alkoi Juhlavuosi.
Keväällä -92 elämääni tassutteli ensimmäinen afgaanimme ja nyt on 20 vuotta afgaanimaista elämää takana. :)
Ikävä on edelleen suuri, kiitos kultaisille!

Martta ♥ (92-02)

Edi ♥ (97-09)

Agility äksidentti

2011-12-11T11:35:00.000-08:00

Voi kurjuus, mikä treeni-iltama takana. :/

Meillä on jäänyt nyt viidet agi-harkat peräkkäin välistä ja nyt asteltiin hallia kohti innolla, sekä minä että Oona. Ensimmäiset hypyt ja putket menivät iloisen tekemisen merkeissä, kepitkin!

Sitten kokeiltiin puomia. Oona on ensimmäisen putoamisen jälkeen ollut tarkempi ja varmajalkaisempi. Nytkin se meni sen oikein hienosti ja höseltämättä. Otettiin toinen kerta heti perään ja allekirjoittanut saa "kiitellä" itseään, että menin askeleen koiraa edellä, enkä ollut varmistamassa. Oona astui etujalallaan tyhjän päälle ja kiepsahti voltin kautta selälleen maahan. Se jäi maahan kiljumaan ja huutamaan (hyvin epätyypillistä ja tiesin, että nyt sattui), nousi ylös ja tuli mun kainaloon, edelleen huuto oli sydäntä särkevää. Mutta eipä tässä kaikki. Ryhmään kuulunut koira, joka oli treenannut toisaalla irrallaan, syöksyi meidän luokse ja alkoi hyökkiä parkuvaa Oonaa kohti. Mä kumarruin Oonan ylle ja yritin kädellä pitää toisen koiran hyökkäilyjä kauempana: en ollut varma, tulisiko sieltä hammasta myös.

Lopulta tilanne ohi, rauhoittelin Oonaa vielä hetken ja noustiin varovasti ylös ja liikkeelle. Se ei aristellut mitään kohtaa ja käveli ok. Menimme viereiselle radalle omaan rauhaan "toipumaan" ja kävelemään.

Teimme radan puolella hyppysarjaa (madalletuilla esteillä) ja totesin, ettei Oona ole nyt iskussa: esim. häntä pysyi tiukasti alhaalla, mitä Oona ei ikinä tee. Se myös alkoi läähätellä ja totesin, että tämä riittää meidän osalta tällä kertaa. Hetken aikaa vielä hengailtiin radan reunalla ja syötiin nameja: yritin tehdä jotain, ettei tilanteesta jäisi niin huonoa mielikuvaa koiralle.

Edelleenkään en nähnyt kävellessä mitään ontumista, se antoi painella ja tunnustella koko kropan läpi. Mutta otapa omalle kohdalle ja pudottaudu puolestatoista metristä maahan selälleen... :( Varmasti tuntuu.

Kotona annoin Rimadyliä ja passitin makkariin sängylle nukkumaan. Peittelin selkää lämpöiseksi, suukottelin, pyytelin anteeksi ja toivotin makoisia unia. Menin keittiöön laittamaan voileipää ja siinä oli samalla sekunnilla afgaani vierellä puuhakkaana: "Mitäs me tänään syödään?" ♥

Mutta oli sellainen kurjien sattumusten sarja, että harmittaa vielä pitkään. Toivottavasti Oona toipuu nopeasti kuntoon. Kyllä me vielä agilityyn mennään viimeisellekin kerralle jos tästä ei kehity mitään sen kummempaa, mutta sitten tehdään vain kaikkea kivaa: hyppyjä ja putkea, putkea ja hyppyjä, ja joka välissä syödään ruhtinaallisesti nameja! Harrastamisen pitäisi olla kivaa!

Surrealistista valokuvaustaidetta

2011-11-29T13:17:00.000-08:00

Tänne saatiin kertarysäyksellä talvi. Koirat höpsähtivät täysin, kuten arvata saattaa. Kun avasin oven takapihalle, hulabaloo alkoi välittömästi. Omega alkoi pyörittää hyrrää. Hyrrä pyöri ja pyöri kiihtyvällä vauhdilla, välillä meni jalat jo solmuun ja koira nurin! Ja taas pystyyn ja pyörimään. Sitten peppu pystyssä ja etujalkojen läiskimistä hankeen. Sen täytyi olla mukavaa, koska Omega hymyili leveästi, että jokaisen hampaan olisi voinut laskea. :D

Oona teki välittömästi kauden ensimmäisen lumienkelinsä ja kävi sitten maiskuttelemaan.

Parhautta!

Nyt lumen aikaan ei ole ollut valoisaan aikaan vielä vapaata, mutta päätin kokeilla kuitenkin. Tuloksena melko surrealistisia otoksia, mutta sen verran hauskoja, että esille vain.

Tämä oli ehkä huikein. :D

Maikkesta ei saanut tällä kertaa tarkkaa kuvaa edes makuulla. Vaan kyllä grey arvosti hankea, mihin heittääntyä vilvoittelemaan. Uskomattoman kuumaverinen eläin, iho ihan hohkaa kuumaa! (Ihana lämpöpatteri peiton alla!)

Musta koira mustalla taustalla.
Joskus teen vielä studion kotiin mustasta lakanasta ja valoista, että saan kunnollisen kuvan aikaan. ...mutta enhän mä sitä ole puhunut kuin viitisen vuotta vasta...

...vaikka ei tämäkään hassumpi ole. <3

Juoksutin Omegaa tuosta kohdasta kerta toisensa jälkeen, mutta en onnistunut saamaan tällä kalustolla The Kuvaa. Harmillista.

Moni kyselee, miten tällainen pari juoksee. Kun toinen on niin paljon nopeampi, eikö afgaani jää jälkeen? Eihän greyn tartte kuin hölkkäillä?
Tämä kuva valaisee asiaa aika kivasti. Kun grey kiitää karkuun, afgaani tekee U-käännöksen ja onkin greyn vuoro tulla perässä. Ja silloin on kyllä sata lasissa, ei tietoakaan löysäilystä. Kun Oona "jahtaa", Omega tekee tahallaan läheltä kiihdytyksiä ja juoksee kahdeksikkoa, jolloin molemmat joutuvat jälleen työskennellä täysillä. Ja jestas on hauskaa! :)
(Kyllähän siinä on vissi ero, miten kaksi afgaania juoksee keskenään ja kuinka kaksi greytä juoksee keskenään, mutta nämä ovat keksineet sen molemmille passaavan kaavan.)

Sitten vielä yksi hulvaton epäonnistunut. Noonalii korvat tötteröllä ja Maikke kiitää valon vauhtia. :)

Hiekkakuoppahubailua

2011-10-18T08:47:00.000-07:00

Sama virsi jälleen: ihana ilma, hiekkakuoppabileet ja hauskuutta!

"Kolmentuulenkarvat! Yritän epätoivoisesti saada Oonan korviin pituutta ja nyt kokeillaan pitää ponkkareita 24/7.

Oonakin oli intona!

...ja juokseminen oli hauskaa ylämäkeen myös!

Afgaanirinsessaiseni.

Superhauskaa hommasta tuli sillä sekunnilla, kun otin taskusta tennispallon: tää olikin ihan uusi juttu! Omega höpsähti täysin. Ei se noutaminen ja pallon perässä juokseminen, vaan pallon kanssa juokseminen. :D

Pallo on näissä kuvissa ihan paikallaan. Siinä ympärillä oli vain ilmeisen kivaa kieppua ja kikkailla. :D

Trallallaa, näätkös miten hieno pallo!

Bojooing...

Katsokaa noita greyn korvia taas... Asento vol. tosi mones. :D

Tältä näyttää koira, joka yhtä aikaa menossa ja tulossa. Kropan hallinta greyksi on kyllä täysi kymppi!

...Ja välillä pääkin on jäädä matkasta...

Nyt mie en jaksa enää askeltakaan!
(Paitsi että tää on lähes lavastettu kuva: sekuntia myöhemmin meno jatkui taas.)

Intiaaninimeltään Aina Iloinen! (Ja Ajoittain Pystykorvainen)

Oonakin innostui!

...kunnes tajusi sekuntia myöhemmin:
"***tu, pallo!"

Tässä samalla myöhästyneet synttärionnittelut Omegalle, joka täytti syyskuun alussa 2 vee!
Kissa-siskokset Nelli ja Veronica puolestaan täyttivät toissapäivänä 13 vuotta!
Onnea ja pitkää ikää kaikille rrrrrrakkaille!

Oona verijäljellä

2011-10-16T13:44:00.000-07:00

Päätin kokeilla verijälkeä Oonalle reilun 6 vuoden tauon jälkeen. Puolitoistavuotiaana se ajoi pari jälkeä, mutta sen jälkeen maailman hajumaailma avautui, ja voi miten suuri maailma se olikaan! Kuurona jokaisen öttiäisen jälkeä ja välillä ilmavainullakin. Päätettiin pitää taukoa, kunnes hieman tulisi kuuiaisuutta. Josko nyt siis. :D

Puolitoista tuntia vanha verijälki (hirvenverta ja vettä 1:3) kiersi matalahkossa heinikossa, enkä kaikista ohjeista huolimatta suostunut suoraan jälkeen, vaan heti tein 90 asteen mutkan, josta vielä jälki kääntyi pensaan taakse "kaadolle". Jälki ei ollut pitkä, ehkä reilu 10 metriä? Mutta pääasia olikin, että näen, toimiiko koira.

Toimihan se!
Alkuun se vähän hössötti, kun käytin sanaa "etsi". Tähän asti se on tarkoittanut jotain herkkuja maassa. Hmm... pitäisikö ottaa oma sana tälle?
Näytin sille uudestaan jäljen ja yhtäkkiä koiran (kävely)vauhti ihan tökkäsi: "Woooot??" Sitten se lähti määrätietoisesti jyräämään eteenpäin nenä maassa menemään prikulleen oikeaa reittiä ja kaarsi hienosti kaadolle, jossa oli hirvenlihasuikaleita palkaksi. Kelpasi!

Se muutos junnuajan jälkeen oli, että nyt Oona meni vauhdilla eteenpäin, kun vuosia sitten Oona nuuskutti jokaisen pisaran hyvin tarkkaan ja vain vähän pidempään pätkään saatiin menemään aikaa kauan, muistankohan väärin, jos puhun yli 15 minuutista.

Tässäpä tyylinäyte, huomaatko missä kohti koira löytää/hoksaa jäljen? :)
Linkki picasa-albumiin, jostain syystä en saanut sitä liitettyä suoraan tänne.
https://picasaweb.google.com/elettaria80/OonaVerijaljella14102011?authkey=Gv1sRgCIPD-7bNus-36wE#5664842827521371986

Juu, onhan tässä vielä "vähän" työstämistä esim. alokasluokan 900m:n verijälkeen... :D
Pitää ostaa se 6 metrin liina ja alkaa opettelemaan lisää.

Omegan hyrrä

2011-10-01T09:07:00.000-07:00

Tässä yksi Roon periyttämä hassu asia tyttärelleen: hyrrä.
Omegalla alkaa hyrrä yleensä pyöriä, kun on tosi kivaa. Ja monesti meidän pikkuruisella takapihalla, kun hepuli meinaa iskeä, mutta ei pääse kunnon laukka-askelta ottamaan.

Muutoin kuulumisena Omegan silmätulehdus. Kävimme asian tiimoilta eläinlääkärissä ja Omega oli vakuuttunut, että toimenpiteessä hänen silmänsä kaivetaan vähintään pois kuopistaan. Laittoi vastaan, minkä kaikilta voimiltaan kykeni ja meinasi ihan hätäparkuakin tulla. Ja huom: silmiin siis laitettiin tutkimustippaa ja katsottiin valolla. Mutta eihän pieni greyparka voinut ymmärtää, mistä on kyse ja jos se vaikka on yhtä inhoittavaa, mitä parina päivänä tehty silmähuuhtelu. Pienellä kauhulla odottelin, millä tavalla saan lääkittyä molempia silmiä useita kertoja päivässä... Mutta jo ensimmäisellä kerralla Omega hoksasi, ettei tässä olekaan kyse mistään maailmaa mullistavasta, etenkin kun sai vain nameja maiskutella. Lisäksi tietysti kuivaharjoittelua ilman lääkkeitä namipalkalla. Nyt se makaa ihan hievahtamatta ja kiltisti antaa lääkitä.

Tuli mieleeni, että Omega on sikäli vähän "Edimäinen" hoidettava: Edille ei ikinä toiminut pakote, vaan se koki sen maailman hirveimpänä asiana. Mutta kun asiasta keskusteltiin, suostuteltiin ja edettiin pikkuhiljaa, antoi Eppunenkin laittaa itsensä vaikka solmuun. Hyvä muistaa tämä myös Omegan kanssa.

Lisää agilityä!

2011-09-25T10:12:00.000-07:00

Tänään oli Oonan toiset agi-treenit, viimeviikon karkelot jouduimme jättää väliin.

Tällä kertaa kun auto pysähtyi parkkikselle, Oona huusi suoraa huutoa. JodLAAti jadLAAti. Muutenkin tohotti ja touhusi, että meinasi hermo mennä. Mutta ku Noonanen oli innoissaan!

Heti alkumetreillä tosin halli raikasi, kun intopinkee Inkku hypähteli ympäriinsä ja vahingossa pyyhälsi suoraan takana istuneen Oonan syliin. Individualistina Oona ei elettä kauheasti arvostanut, mutta onneksi konflikti oli nopea, kovaa ääntä täynnä ("Pärkkele, kakara!!"), eikä sen kummempaa. Onneksi Inkkukaan ei tainnut säikähtää sen kummemmin, iloinen esiintyminen jatkui tunnin loppuun asti. :) Minä Oonalle sanoin tullessa, että olethan sinä itsekin ollut tuollainen riemumieli. "Minäkö muka? En muista sellaista", puhisi Oona.

Tällä kertaa käytiin kaikki esteet läpi, uutuutena rengas, keinu ja A-este. Puomi oli tällä kertaa täysikorkuinen ja putkeen tehtiin mutkaa.

Hypyt Oona tekee... noh, Oonamaisesti. Ensimmäisen se loikkaa hienosti, seuraavan ylittää jos onnistun ohjaamaan ja ärmäisenään lujaa HOPPA! tarpeeksi ajoissa. Muuten se edelleen juoksee vain päin ja tuijottaa minua ja palkkaa. Korotettu ääni saa koiran tähän maailmaan ja se muistaa hypätää. :D
Pitänee opetella nakkaamaan vinkulelu suoraan eteenpäin palkaksi, auttaisi ehkä?

Puomilla Oona rynni menemään namin perässä ja lopulta tömähti korkeuksista mun käsien läpi maahan kyljelleen. Oona on Oona, eikä välittänyt tästä mitään vaan heti yritettiin uudelleen. Ja kah! Koira alkoi vähän miettiä, missä ne jalat menevät ja teputtaa nyt puomin oikein sievästi. Noh, pientä lipsumista vielä, mutta hyvällä mallilla mennään.

A-esteelle Oonalla on aina kiire, koska nyt alussa siihen kontaktipinnalle jätetään nami odottamaan. Ohi kävellessämmekin Oonan on pakollista nuuskaista ja tsekata, ettei siihen olisi vain jäänyt mitään...

Keinu mentiin avustamalla pariin kertaan, jälleen Oona tepsutti rohkeasti, eikä välittänyt keikkuvasta alustasta.

Renkaan läpi se hyppäsi sujuvasti, siinä ei pitäisi tulla olemaan ongelmia.

Keppisarja tehtiin nyt täytenä, ja Oona pujotteli ihan ok. Mä ohjasin välillä väärin ja koira teki juuri niin hyvin, kuin mun ohjeilla pystyi. Tuota olisi hyvä siis harjoitella ihan ilman koiraakin.

Putki oli aloituspäivänä vähän hankala. Oona katsoi vuoroin putkeen, jonka toisessa päässä huutelin herrrrkkua ja välillä ihmetellen yleisöä: "Sekosiko tuo Mamma?"
Nyt se sujahtaa aika hienosti ohjaamalla ja juoksen itse toiseen päähän palkkaamaan. Nyt tehtiin putkeen mutkaakin ja edelleen Oona meni sieltä! Se oli minulle pienoinen yllätys, jotenkin odotin enemmän tahkoamista tämän kanssa.

Nyt harjoiteltiin melkein koko tunti, eikä paljoa vain hengailtu. Huomasi loppuajasta, että Ladya alkoi vähän tympäistä, tai tietysti saattoi väsähtääkin, kun koko ajan oli uuden oppimista ja aktiivisena olemista. Seuraavilla kerroilla pitää siis muistaa tauottaa paremmin, vaikka allekirjoittaneella olisikin hinku kokeilla jokaista estettä vielä kerran.

Hirmuisen mukavaa!
Kivaa tehdä jotain ihan erilaista ja nähdä, miten kehitytään yhdessä ja erikseen. Ja myös toisten tekemistä on kiva seurata: niin se vain vinttikoira oppii ja osaa, oli rotu tai ikä mikä tahansa. :) Joku vähän reippaammin, joku vähän ujommin, mutta yhteistä kaikille, että ihanasti ne luottavat ohjaajaansa ja tekevät mitä pyydetään.

Tunnin jälkeen käytiin vielä rentoutumassa metsälenksulla, jossa puolestaan Omega sai toteuttaa itseään ja reitti kulki lentäen yli kivien ja kantojen...
Sellaisia ihania arkisia juttuja. :)

Oona goes agility!

2011-09-11T08:55:00.000-07:00

Aloitimme Oonan kanssa ihan uuden harrastuksen: agilityn. En miettinyt asiaa hetkeäkään, kun kuulin vinttikoirille järjestettävästä alkeiskurssista. Oonalle kerroin, että aloitamme harrastuksen missä saa koko ajan herkkuja, sen täytyy olla kivaa!

Meidän ryhmässä on Oonan lisäksi 5 vinttiä, oikein mukava pieni ryhmä harjoitteluun! Ohjaajana toimii Sanna Jokilahti, afgaaniharrastaja hänkin. Myös agilityssä.

Vuoroa odotellessa Oona saattoi kääntää selkänsä kentälle ja kävi makaamaan. Mutta kun kaivoin taskua ja "herrrrkkujaa...", koira oli heti menossa mukana. :) Harjoittelimme hyppyjä, keppejä, puomia ja tunneleita. Viimeistä lukuunottamatta (jonka Oona teki myös pienen suostuttelun jälkeen) Oona oli ihan loistopakkaus! Jos mä vain ohjasin oikein, niin kyllähän Oona teki! Puomillakin tepasti kuin vanha tekijä (Hoh, miten nämä eroaa metsän pitkospuista, ajatteli varmaan Oona) ja kepit pujotteli myös tottuneesti. Vähän meidän pitää harjoitella siinä, että Noonanen katsoisi myös vähän jalkoihinsa/eteensä, eikä vain sitä Mamman kädessä olevaa namia... :)

Ohjaajalta sellainenkin vinkki, että toko saattaisi mennä Oonan kanssa hienosti.
Niinhän se voisi mennä, olenhan puhunut tästä vuosia! Mistä itselle vain potkua kunnolliseen treenaamiseen? ...löydetäänkö me vielä itsemme tokon alkeistakin?!

Niin, ja sitä verijälkeäkin piti kokeilla. Jääkaapissa on jo naudanverta, josko ensi viikolla kokeiltaisiin pieni pätkä.

Voi mikä multipurpose afgaani!

Treeniä treeniä

2011-08-24T11:24:00.001-07:00

Ja taas oli suunta kohti Kauppia. Tällä kertaa matkaseurana olivat Tiina ja Hukka.

Koppilähtö oli surkein ikinä ja jäin pohtimaan, mikä meni vinoon? Koira jarrutteli, yritti kääntyä kopissa ja luukun sulkeudutta jäi seisomaan mutkalle takapuoli ihan takaosassa kiinni. Hip hei. Hetken ajattelin, ettei se lähde sieltä laisinkaan.

No lähtihän se ja suoritus radalla olikin sitten varsin huikea. Lähdöstä kiskoon kiinni, tällä kertaa kaikki Tampereen vaativat kaarteet ihan sisälaidassa kiinni ja maaliviivan kohdalla vain kiihdytti vauhtiaan. Käsiaika 17,24. Ei kamalan huono, kun ottaa huomioon lähdön surkeuden.

Tänään olimme muistelemassa KSVKK:n koppitreeneissä, miten sieltä pitikään lähteä. Vaan jälleen ihan 10+ suoritukset. Innolla koppiin, nenä kaltereihin, pieni kyykistys lähtökuoppiin ja lähdössä hiekat ja mullat Mamman silmille.

Seuraavan kerran Tampereella keskimatkaa ja suunnitelmissa olisi myös harkat Turun suunnalla. Josko vielä ehtisi parit ryhmäharkat juosta ennen talvikautta? Kisasuunnitelmat taitaa tältä kesältä jäädä, tulee turhan tiukka aikataulu. Ehkä.

Lisäksi pakosti mielessä on pyörinyt tämänpäiväisen kisaturman johdosta se, annanko itselleni ikinä anteeksi, jos Maikkelle tapahtuu radalla jotain. Ja vain siksi, koska Mamma tahtoo harrastaa. Siinäpä pohdittavaa.

Ratatreenit Kaupissa

2011-08-10T13:47:00.000-07:00

Nokka kohti Tamperetta ja pienellä täpinällä treeneihin.
Tuo matka vain on NIIN puuduttavan tylsä ajaa, etenkin aamuvuoron jälkeen silmät ristissä, jotta olispas mukava asua lähempänä... ;)

Nämä olivat ensimmäiset treenit grl:n puolella, rehellisesti kyllä vähän jänskätti mennä sinne "ammattilaisten" sekaan. Omega muisti nyt jo heti parkkipaikalla, missä ollaan ja kaula pitkällä kuikuili radalle, jossa oli vielä kastelut ja lanaukset menossa. Annoin sen odotella autossa, sillä ilman mitään vieheitäkään meinasi mennä höyryämisen ja pomppimisen puolelle.

Ilokseni siellä otettiin sähköiset ajat, joten me on aloitettu harrastaminen nyt virallisesti. :)

Omega starttasi valeraskauden jälkeen nyt ensimmäistä kertaa, jänskätti vähän sekin. Mutta turhaan, Omega on PRO!

Kopituksessa työnsin koiran etuveräjään asti. En ole aiemmin tajunnut tehdä tätä, vaan kun koira on ollut sisällä, olen lyönyt luukun kiinni ja toivonut parasta. En sitten tiedä, onko se aiemmin itse mennyt veräjälle, vai jäänyt takaosaan, mutta nyt oli ihan huippu kopitus. Omen kopittaminen on helppoa, ei minkäänlaista riehumista. Kopissa se raapi etujaloilla veräjää ja tuuppi (aika rajusti!) kuonolla kaltereita. Sitten se kuuli vieheen lähestyvän, hiljentyi hieman kyykistyen... Ja luukun rävähtäessä auki grey singahti radalle.

Upea upea kiihdytys, mutkaan sisälaidassa kiinni ja sieltä suht siististi etusuoralle. Tuossa vaiheessa mulla meni kylmät väreet: ihan uskomaton tunne, että mun pikkulikka menee siellä noin upeasti, ihan maagista katsottavaa! Maalin jälkeen kaarteessa Omega vähän painui ulkolaitaa kohti, mutta erinomaisesti painoi menemään yhä vain ja ensimmäistä kertaa se jäi ravistelemaan ja puistelemaan viehettä enemmän.

Aika 17.36 (...vai oliko se 17.39... tarkistan!) Ei illan nopein, mutta ei kyllä huonoinkaan. Valeraskausdepiksen jälkeen ihan kelpo suoritus, tuosta on hyvä lähteä parantamaan. Mä itse olen melko vakuuttunut, että 17 sekuntia tullaan alittamaan. Tai ainakin kovasti toivon näin!

Harjoituksissa nähtiin pitkästä aikaa (sitten pikkupentuajan) myös Omegan veli Darwin, joka on täysin maskuliinikopio Omesta. Luonteensa puolestakin tuntui olevan juuri samanlainen välitön ilopilleri ja kaikkien kaveri.

Kisaraportti EMM-kisoista Hollannista

2011-08-03T09:13:00.000-07:00

Vinttikoirien maastojuoksun Euroopanmestaruuskisat pidettiin heinäkuisena viikonloppuna Oirschotissa Hollannissa. Pitkän aikaa minulla on ollut haaveena päästä katsomaan ulkomaisia kisoja, nimenomaan ns. juoksijalinjaisten afgaanien suorituksia ja nyt viimein onnistui. Vietin joitain päiviä Amsterdamissa, josta pääsi näppärästi junalla lähelle kisapaikkaa.

Lauantaipäivä ei kuulemma ollut mennyt aivan putkeen: vesisadetta ja viivytyksiä, palkintojenjako oli aloitettu puolen yön aikaan... Mutta sunnuntaina paistoi aurinko, vain muutama lyhyt sadekuuro saatiin fiinaalien aikaan. Tosin afgaanien finaalien alkua jouduttiin odottaa hieman oudosta syystä: yhtä tuomaria oli purrut edellisenä päivänä koira, ja nyt vasta alettiin etsiä korvaavaa tyyppiä pellolle.

Kisapaikka käsitti leirintäalueen lisäksi kolme kisapeltoa, jotka olivat isoja ja tasaisia. Haastavuutta oli haettu näköesteillä (matalilla, pitkillä aidoilla), radalla oli myös melkoisesti mittaa. Afgaanien alkuerärata oli kuulemani mukaan kilometrin mittainen, ja sitä oli kuitenkin lyhennetty edellisestä päivästä...!

Alkuerärata kiemurteli laajalla pellolla, mutta siksak-vaikutelmaa siitä ei saanut (vrt. Hyvinkään peltorata...). Itse tykkäsin, että mukana oli selviä ns. vauhtiosuuksia, joissa koirat juoksivat pitkän matkan suoraa; nopeuserot näkyivät näissä hyvin selvästi. Mutkiin ei mielestäni kuitenkaan tultu suoran loputtua liian lujaa, sillä suunnittelulla ja oikeanlaisella vedolla koirat ehtivät hidastaa ja valmistautua käännökseen. En tiedä edellisestä päivästä, mutta nyt radan suorittaneet afgaanit ja huisin nopeat unkarilaiset eivät kaatuilleet tai kompuroineet. Viehettä ei pysäytetty kuin maalissa. Välillä koirat loikkivat menemään vieheen edellä ja narun yli varsin hurjan näköisesti ja allekirjoittanut oli välillä silmät kiinni, jotta kohta käy parku, kun naru viiltää jalkaan.

Vieheen veto oli äänetöntä sähkövieheen vuoksi. Suomessa on tottunut kiinnittämään huomion pellolle, kun moottori pärähtää käyntiin. Nyt välillä lähdöt menivät totaalisesti ohi ja huomasin, että siellä ne jo menee. Ei huono vaihtoehto sikäli, varmasti vuoroa odottaville koirille paras vaihtoehto. Mutta ongelmaksi näin vieheen on/off-kytkimen. Moottorilla vauhtia voi hidastaa ja nopeuttaa portaattomasti, tässä viehe nyki välillä varsin tylsästi ja monet koirat tekivät jo "tappoloikan", jolloin viehe nykäistiin karkuun, koiran vauhti tyssäsi ja ajopari sai etumatkaa. Vieheenveto tapahtui pellon laidalta.

Hollantilaiset koirat hyppivät tottuneesti näköesteaitojen yli, mm. suomalaiset afgaanit taas ihmettelivät eteen tullutta estettä, melkein pysähtyivät ja sitten loikkasivat yli ja jatkoivat matkaa. Tässä ne antoivat tasoitusta turhan paljon tottuneemmille kilpakumppaneilleen, sillä vauhti oli haettava uudestaan.

Vieheen palautus oli nopeaa mönkkärillä. Rissat olivat erilaiset, tiimalasimalliset vrt. meidän matalat rissat. Näin mutkat vain miljoonaa ja seuraavaa lähtöä peliin.

Enpä haluaisi olla varusteiden tarkistajana, jos ja kun isommat arvokisat Suomeen saadaan. Mantteleissa ei ollut erikoista mainittavaa, mutta kuonokopista löytyikin sitten afgaaneilla vähän kaikenlaista. Suomessa "hifistellään" (hyvässä mielessä!) kopan lankojen pituuksia, mallataan, kysellään mielipiteitä ja sovitetaan vielä. Tuolla muutamalla koiralla koppa oli mallia "eläinlääkärinkoppa", eli suun sai vain muutaman sentin maksimissaan raolleen. Huulet ja viiksikarvat vain pursusivat muovikopan rei'istä. Lisäksi oli erikoisia niitattuja muovikoppia, jotka eivät Suomessa läpäisisi tarkastusta. Kennelkopilla juoksi myös muutama koira, kiellettyjä käsittääkseni nekin suomalaisissa kisoissa. MUTTA huomionarvoista oli, että vaikka koira lähtöpaikalla hieroi koppaa pois, vieheen perässä ei näkynyt minkäänlaista epäröintiä ja käytännössä jotkut koirat siis juoksivat ae ja fin lähes suu kiinni, maaliin saakka. Mainitsen tämän siksi, koska välillä foorumeilla syytetään koiran haluttomuutta juosta, koska koppa ei ole täydellinen juuri sen malliselle kuonolle ja häiritsee niin kovasti... ;) Faktahan se on, että jos viettiä löytyy, niin päässä saa olla vaikka rapumerta.
Väärinkäsityksen ehkäisemiseksi: toki kopan on hyvä olla sopiva kaikin puolin, mutta kopassa ei ole syy, jos koira ei aja.

Afgaaneissa oli lopulta kisaamassa 30 urosta ja 38 narttua. Alkuerät menivät sikäli harmittavasti "ohi", koska en tiennyt tarkasti, kuka koira oli vuorossa. Toki näki onko kyse juoksijalinjaisesta vai näyttelylinjaisesta (en haluaisi käyttää määritelmää näyttelylinjainen, vaikka sitähän nämä "meidän" afgaanit enemmän lienevät... ?) mutta joka tapauksessa juoksusuorituksia oli kiva vertailla ja kuvailla vain. Finaaleissa katselin tarkemmin, kuka koira on kyseessä ja miten se suoriutui.

Toki juoksijalinjaiset olivat nopeita, usein juoksuasento jo oli erilainen, mitä monella meikäläisellä koiralla, joiden laukka on vähän töksähtelevää pää pystyssä juoksemista. Näillä keski-eurooppalaisilla kiitureilla laukka m uistutti hyvin paljon salukin juoksua; hyvin sulavaa, matalaa ja helppoa. Mutta muistuttaisin silti, että ihan Suomessakin olen nähnyt upeaa, matalaa ja nopeaa laukkaa juoksevia afgaaneja.

Osa koirista oli hyvin "whippetmäinen" lähetettävä... Huusivat, kiemurtelivat ja olivat lähteä käsistä lähtöpaikalle mentäessä.

Pisteytys oli avokätistä. Uskon vahvasti, että jos suomalaisissa kisoissa koira juoksee pätkän, pysähtyy ja katselee parin juoksua puoli rataa ja loppusuoralla taas jatkaa ajoaan, koira ei saa reilusti yli 200 pistettä. Kuvaavaa on myös se, että jumbosijoilla olevat afgaanit saivat pisteitä 452 ja 446... Ei, koirat eivät olleet näin hyviä, va ikka kyse olikin EM-kisoista. Toki voittajat erottuivat, mutta pisteiden perusteella annetaan kotosuomeen hiukan väärä kuva kisan tasosta.

Suomalaiset afgaanit (Hienohelman Opal, Xaga's Romilda Vane) edustivat hienosti. Opalille sattui alkuerissä mielestäni huonoa tuuria parin kanssa, joka oikoi yhdessä vaiheessa reilusti ja viehe vedettiin tarkkaan seuranneelta Opalilta kauas ennakoineen parin eteen. Juoksurytmi sekaisin, viehe toisella puolen peltoa ja keskeyttäminen oli lähellä. Silti pari sai paremmat pisteet, mitä joudun hieman ihmettelemään. Juu juu, tuomarit näkevät tilanteet pellolla toisella tapaa jne, mutta tällä lättänällä pellolla koirat näkyivät koko ajan ja jos pari ei lähde seuraamaan viehettä, vaan oikaisee pellon poikki viehettä vastaan, kyse ei voi olla tulkinnasta. Mutta tämä on arvostelulaji, pellonlaitaspekulaatiot kuulunevat asiaan. ;)

Täydelliset tulokset olivat ilmestyneet nettiin maan antaina. Tässä asia, mistä voitaisiin Suomessa jo pikkuhiljaa ottaa oppia. Nykytekniikan aikana se ei_voi_olla niin vaikeaa.
http://www.dwzrv.de//files/17.07.2011_ecm.pdf
Kuten tuloksista näkee, pelkkää juoksijalinjaisten juhlaa maastokisat eivät olleet. Vaikka ne radalla ovat ylivoimaisesti parempia, maastossa on monta muutakin asiaa arvioitavana. Juoksijalinjaisissa oli niitä, jotka menivät täysiä etee npäin ja mutkat suoriksi. Luultavasti kyse ei ole siitä, etteikö se pystyisi kääntyä, sillä osa taas juoksi mutkat mielettömällä tarkkuudella ja nopeilla käännöksillä, vaikka vauhti oli mieletön. "Korva maata viistäen", kuten minulle osuvasti sanottiin. Mutta näissäkin kiitureissa näkyi se afgaanimaisuus: osa ennakoi varsin tuttuun tapaa ja edelleen maastojuoksu (ainakin afgaaneilla) on nuorten koirien laji. Vanhat ketut oppivat ajattelemaan matkalla vähän liikaa... ;)

Loppuun vielä muutamat kuvat.
Ihastuin tähän sekalinjaiseen, pieneen narttuun: todella sievä, "palikat kohdallaan" ja juoksikin kivasti: Lumya Lu-Kon (Ulthan Du Menuel Galopin x Lubomir Konig)

Jälkiviisaana totean, että olisi pitänyt kuvata enemmän koiria paikallaan ja odotellessa; rakenne ei peity karvan alle ja näkyisi tämä paketti kokonaisuudessaan. Yleisesti sanottuna juoksijalinjaiset olivat pienempiä. Päät ja ilmeet eivät olleet ihan mieleeni; osalla jyrkkä otsapenger, pyöreillä vaaleilla silmillä, MUTTA näkyi myös monia ihan kivoja päitä ja ilmeitä. Kulmaukset olivat suurimmalla osalla varsin suorat, jälleen poikkeuksia oli joukossa. Samoin oli täysin suoraa häntää ja täydellistä silmukkahäntää. Eli laidasta laitaan, kuten näillä meidän länkkäreilläkin. Yllättäin joukossa oli muutama varsin huonoilla etuosan lihaksilla oleva, litteillä lihaksilla asia ei selity. Liikkeissä en havainnut sitä afgaanimaista viivettä, vaan askellus oli kevyttä, vähän sellaista, mitä olen nyt greyllä tottunut katsomaan.

Niin, niitä mustamaskisia goldeneitahan ne olivat tietysti kaikki, muutama bm silver joukossa. Turkkiakin oli vaihtelevasti: osalla ihan ns. normaali niukka turkki, osat niin sileitä, että hapsuja oli suunnilleen kyynärpää tupsuissa.

Ah, mitä draamaa! Mutta todellisuudessa tämä afgaani vain kerran hieraisi nenäänsä ja kortille tallentui tämä dramaattinen kuva. Seuraavassa sarjakuvauksen sarjassa se istuikin taas ihan normaalisti odotellen. Vain afgaaneilla, vain afgaaneilla... :D

Summa summarun: erittäin mielenkiintoinen ja ajatuksia herättävä reissu! Suurin oppi itselleni oli se, etteivät asiat ole mustavalkoisia, siinä pohdittavaa vielä eteenpäinkin.

Englantilainen potilas

2011-07-04T10:43:00.000-07:00

Heh, bongasin otsikon sanat toisaalta mainintana greyhoundin yhteydessä ja nappasin tänne. Outo huumorintaju? Mutta mun mielestä hauskasti keksitty. :D

Mutta meillä on Omega sairaslomalla. Viikko sitten aiheutettiin pahennusta, kun iltalenkillä koirat lähtivät ns. käsistä rusakon perään ja juoksentelivat pari minuuttia siellä täällä. Lopulta sain Omegan kiinni, kun se jäi kiertämään kuormalavaa, minkä alle rusakko kerkesi ja sitten etsittiin vielä hetki Oonaa. Aluksi näytti siltä, että selvittiin säikähdyksellä ja muutamalla pintanaarmulla. Puhdistin ja sidoin greyllä kolme jalkaa, joista tuli verta enemmän ja vähemmän. Seuraavana aamuna etujalka oli mallia molossin kinttu ja koira varasi painoa vain hieman kynnenkärjelle, joten eläinlääkärireissu siitä kuitenkin tuli.

Omega rauhoitettiin, syvempää reikää huuhdeltiin pohjia myöten, ajeltiin karvoja sieltä täältä ja puhdisteltiin haavoja. Onnea mukana sikäli, että vain yksi vähän pahempi reikä ja sekin vain vajaan sentin syvyinen, eikä jänteet tai luut olleet suurella todennäköisyydellä olleet saaneet osumaa.

Viikon verran äksidentistä ja uskalsin vähän päästää Omegaa irti. Pienellä aukiolla se teki perä matalalla käännöksiä ja kiihdytyksiä, hauskaa oli! Haavat kestivät ja koira vaikutti vetreältä.

Eilen illalla lähdettiin (ihanassa viileydessä helteiden jälkeen!) lenkille ja päästin koirat irti. Jälleen: about kaksi minuuttia, kun koirat alkoivat tehdä nenä maassa nopeaa siksakkausta ja sitten mentiin taas. Minulle tuli NIIN epätoivoinen olo, että olin pudota polvilleni. Ei taas. Ei nyt. Mutta ei kun koirien perään. Aikani etsittyäni näin mäeltä alhaalla sinne tänne sinkoilevan greyn, joka tuli kutsuttaessa heti luokse, kieli maassa roikkuen. Ja jalat verillä. Silmät kiinni taisin sihistä ***tu ****le *****naa. Äkkivilkaisulta "vain" vanhat naarmut auki. Ja Oonaa etsimään. Viimein bongasin Oonan, joka raahusti takaisin autoa kohti, hyvinjuosseen näköisenä sekin. Turkista näki, että oli menty lätäköstä, murakosta, lupiinipellosta...

Afgaanilla kynnet ja tassut ehjänä, eikä sormiin tullut punaista väriä. Ehkä siis ok. Viimeviikkoisesta tiesin, että aamulla olisi taas kankeaa porukkaa ja jokainen lihas jumissa. Oonakin jätti syvät ja pitkät venyttelyt tekemättä, kun taisi koskea joka paikkaan.

Rusakoita on tänä vuonna enemmän kuin koskaan, ainakin minusta tuntuu siltä. Niitä näkee joka paikassa, kellon ajalla ei ole väliä. Molemmat koirat ottavat nyt jäljestä citypupuja ylös ja mä olen asian kanssa kohta ihan helisemässä. Missäs juoksutat ja treenaat, kun pitkäkorvia on joka puolella?!

Suihkuttelusta ja venyttelystä, Betadinesta ja Vetramilistä. Niistä on greyhoundin kesät tehty.

Viivi 13 vuotta!

2011-06-29T11:47:00.000-07:00

Rakas Viivi Pampuliini viettää tänään 13-vuotissynttäreitä!

Kuvissa Viivi auttaa koirien sademantteleiden teossa. Mittanauha on jostain syystä tosi pop
vuodesta toiseen. :)

Hukan ja Omegan kesägeimit

2011-06-23T12:40:00.001-07:00

Omega ja Hukka kävivät hellepäivänä juoksentelemassa järvimaisemassa. Olisipas kiva, jos Omega oppisi uimaan, kuten vesipeto Hukka! Kyllä Omega teki jo omat enkat kastautumisessa ja välillä vissiin vähän vahingossa juoksi perässä syvemmälle.

"En minä kyllä noin syvälle..."
Ja Maikken korvissa taitaa olla vettä. :D

Vitsit kun oli kiva pärskytellä ja juosta matalassa rantavedessä!
Harmittaa, että tämän kuvan rajaus epäonnistui, tykkään tästä muuten.

Ihan mieletön kuva Hukasta, on se upea!
Oli muuten vaikuttavan kuuloista menoa, koska laukka kävi veden yläpuolella ja koko lahdeke kumisi, kun Hukka painoin menemään.

Tyypit kuivattelevat. :D

Loput kuvat täällä:
https://picasaweb.google.com/elettaria80/OmeganJaHukanKesageimit?authkey=Gv1sRgCMyswdSYvfuPOw

Mainos Juhlakirjassa

2011-06-12T04:45:00.000-07:00

Tällainen se on, Noonasen mainos afgaaniyhdistyksen 5 vuoden välein ilmestyvässä juhlakirjassa, joka julkaistiin eilen. Tykkään tosi paljon. :)
(klikkaa kuvaa)

Omegan ratadebyytti

2011-05-31T13:14:00.000-07:00

Mitenkähän allekirjoittaneen kisapäivät onnistuvat, jos jo pelkkien harkkojen vuoksi olin koko päivän ihan täpinöissä. Jänskätti, hirvitti ja täpisytti.

Saavuttiin Kaupin radalle ja Omega aloitti hyppypoNpun, kun joka puolella oli uusia ystäviä. Hetken kuluttua se jähmettyi: radalla liikkui PUPU! Sen silmät lasittuivat ja näki, miten se deletoi mielestään kaiken muun maailman. Koska radalla liikkui pupu.

Näytin vieheen liian aikaisin ja meinasi mennä vähän höseltämiseksi jo välillä. Mutta viimein koppa päähän ja radalle. Kopitus sujui ihan ok, sitten odotettiin.
Kopista kuului ihme kolinaa ja pelkäsin sen jo kääntyneen ympäri siellä. Oli kuitenkin ensimmäinen kopitus Treella ja tulossa ensimmäinen ratakierros ikinä. Ihmeellistä miten muuten olin rauhallinen tuossa. Keskityin varmaan yhtä huolella kuin Omegakin.

Luukut auki ja koira pienellä viiveellä perään. Mutta hei, oli kuitenkin oikein päin!

Itseasiassa en muista siitä suorituksesta yhtään mitään, onneksi juoksu otettiin videolle, jota onkin nyt sitten katseltu muutamaan kertaan...
Aika käsikellolla 17.19, videosta pari kertaa vielä tarkistin ja siinä 17.20 hujakoilla se pyörii. Vielä treeneissä olin ihan tyytyväinen: Juu, ihan ok aika. (Mielessä pyöri vain mamma-Roon jäätävä aika 16.39/280m...!)

Kotona selailin Kaupissa juostuja aikoja ja sain todeta, että todellakin oli ok aika!

Omega palautui suorituksesta oikein kivasti, juoksu oli rentoa ja tasaista, juoksulinjat ihan ok, ...
Tästä on hyvä jatkaa, olen tositositosi tyytyväinen.
Hyvä Maikke!

ps. Videon julkaisussa on pieniä ongelmia: datasiirtokaapeli ei olekaan yhteensopiva läppärini kanssa, joten ongelman ratkaisua odotellessa...

Omega vs. jäniini

2011-05-27T10:20:00.000-07:00

Huh huu, mikä episodi jälleen. Juttu alkaa oikeastaan samoin, kuten aina: "Oli kaunis päivä ja kävelimme kaikessa rauhassa, kunnes..."
Yhtäkkiä grey otti ja lähti.

Metsä ryskyi, kun Omega paahtoi jäniksen perässä. En edes yrittänyt huutaa perään, koska se olisi ollut totaalisen hyödytöntä. Vajaa minuutti ajoa, hukkaaminen ja takaisin kiireesti mamman luokse. Näin yleensä. Mutta sitten kuului iso parahdus ja sen jälkeen hiljaisuus. Ei risahduksia, ei valittamista, ei mitään. Sain minäkin jalat alleni. Huusin Omegaa, juoksin pusikkoista metsää ristiin rastiin, huusin taas ja välillä kuuntelin. Mutta ei hiiskahdustakaan. Minä aloin olla paniikissa ja varma siitä, että koira makaa jossain tiedottomana tai pahimmassa tapauksessa hengettömänä.

Oonaa ei olisi voinut vähempää kiinnostaa edes takaisin juokseminen ja oli kuin aasia olisi vetänyt remmissä. Se tuli laiskalla askeleella kaula pitkänä, joten sidoin sen puuhun kiinni ja jatkoin etsimistä.

Lopulta tulin (vedenpuhdistamon) aidan vierelle ja siellä nurmikentällä näkyi tuttu eläin korvat pystyssä kuuntelemassa. Itku oli tulla, Maikke oli hengissä ja hyvinvoivan näköinen. Takajalassa näkyi verta, mutta yhtenä kappaleena kuitenkin.
Sitten oli vuorossa suuri hämmästys: Miten ihmeessä se oli päässyt kaksimetrisen panssariaidan toiselle puolelle???

Yritin nostaa aidan helmaa, mutta se ei inahtanutkaan. Katsoin koiraa, katsoin puhdistamon aluetta: laakeita, halkaisijaltaan about 10m leveitä avoaltaita siellä täällä. Jos se nyt bongaa jäniksen tai vaikka lokin, niin sinne altaaseenhan se hukkuu.
Epätoivoisena lähdin rämpimään aidan vierustaa eteenpäin (yhtä risukkoa ja pajukkoa koko alue) ja lopulta se löytyi: pieni reikä, josta Ome luultavasti oli toiselle puolelle nurmikentälle ponnistanut.

Mutta Omega oli sitä mieltä, että ei hän siitä tule takaisin. Kait siinä menomatkalla oli hiukan tuntunut (se parahdus...) ja siinä mä taiteilin, että sain taivutettua verkkoja sivuun ja vedin koiraa pannasta aidan läpi.

Lopultakin koira sylissä! Oli parku tulla, kun kaikki hysteria ja paniikki alkoivat helpottaa. Maikke oli sitä mieltä, että oikeastaan vielä voisi jäljestää ja ajaa uutta riistaa liikkeelle, joten taas oli kivireki perässä vedettävänä.

Koska olin sen reilun vartin aikana juossut suunnilleen yhtä paljon, kuin koko viime vuotena yhteensä (=koirat juoksee, minä en), niin oli pakko istahtaa kivelle tasaamaan henkeä ja lepuuttamaan ihan hyytelönä olevia jalkoja. (Addrenaliinilla on ihmeellinen voima!)
Siinä tuli mieleeni, että melkein identtisesti samalta paikalta Oona oli nuorena likkana ottanut ylös ensimmäisen jäniksensä.

Lopultakin ryhmä rämän kanssa autoa kohti.

Puhdistamon pääportin ohi kävellessäni purkahdin itsekseni nauramaan kyltille: "Alueella videovalvonta".
Siinäpä porukalle kahvitunniksi katsottavaa, kun grey teleporttaa itsensä sisäpuolelle ja kohta hysteerinen nainen yrittää repiä koiraparkaa pienestä reiästä takaisin metsän puolelle.

Uusi harrastus

2011-05-20T12:06:00.000-07:00

Oona ei ole ikinä ollut kiinnostunut kaivamisesta. Se kyllä käyttää tassujaan hyvin näppärästi kaikkeen mahdolliseen, mutta kaivamista se ei ole ikinä edes tietääkseni kokeillut.

Kun Omega meni pellolla nenä maassa, välillä maata vimmatusti kaivaen, Oona ajatteli että pöljän hommaa.
...mutta tuli toisiin ajatuksiin, kun ensimmäisen kerran Omega juoksi ympäri peltoa ja leukojen välistä kuului kviiiiiiiiiiik!

Jo alkoi afgaaniakin kiinnostaa, myyräjahti!
Oona ryntää paikalle heti, kun Omega alkaa enemmän nuuskia jotain paikkaa...

...kuuntelee ja tarkkailee...

...ja toden totta tekee kaivuutyötä. Katsokaa vaikka multaista nenää!

Omega ottaa tämän homman tosissaan ja keskittyy hartaudella.

Pelloilla juoksemisesta ei meinaakaan tulla nyt yhtään mitään, kun molemmat nuuskuttavat menemään nenä maassa vain.

Ai niin, Omegan juoksut ovat ohitse. Nyt jälkeenpäin huomaa, että tuona aikana Omega oli hiljaisempi. Ulkonakin se oikeastaan keskittyi haaveilemaan ja parina päivänä ihan kieltäytyi ruuasta, vain pienesti närppi päältä. Nyt kun virtaa alkaa taas löytyä ja lelut saavat kyytiä, huomaan saaneeni ilopillerin takaisin. :)

Tärkeä ilmoitusluontoinen asia

2011-04-26T08:03:00.000-07:00

Omega aloitti ensimmäiset juoksunsa. :D
Pikkutyttö ei ole enää ihan niin pikkuinen.

Parina päivänä se on merkkaillut, alkanut nostaa koipea (kuten kaikilla mun TYTÖILLÄ on ollut tapana), ja ruopinut tohkeissaan takajaloilla maata. Ennustelinkin että jotain tämä enteilee.

Äsken mallattiin juoksupöksyjä ja grey oli ensin vähän hämillään, sitten sen näköinen kuin sitä olisi hakattu viikko, sitten taas vähän hämillään. Jännittävää nähdä, muuttuuko luonne juoksun ajaksi, mitä tulee olemaan valeraskausaika jne. Mutta tämä varmistaa sen, että radalle tullaan loppukesästä aikaisintaan.

Muutamat kuvat

2011-04-21T12:24:00.001-07:00

Eh... Vähän kuoppailukuvia taas.
Laitoin nyt linkin taakse, ettei mene ihan mahdottomaksi. :D
https://picasaweb.google.com/elettaria80/HukkaJaOmega21411#

Omega treffasi ystävänsä Hukan ja vauhtia riitti tälläkin kertaa. Lopussa ne ottivat tiukan tuijotuskisan. Askel askeleelta hitaasti lähestyivät ja taas seisahtuivat tuijottamaan toisiaan pitkäksi aikaa. Välillä jännitti liikaa ja molemmat katselivat taivaille, sitten taas: silmästä silmään. :D Lopuksi hirmuinen hepuli ja täysiä kenttää ympäri.

Minulla ei muuten kertaakaan kestänyt pokka olla kyykyllään ja kuvata lähestyvää kaksikkoa. Henkiinjäämisvaisto on sen verran vahva. :D On nimittäin aika vaikuttava tunne, kun tanner tömisee ja näkee kameran läpi näiden kahden lähestyvän hurjaa vauhtia.
Henkeäsalpaavaa! Ihanaa! Upeaa!
Tuo meno on sitä, mihin greyhoundissa ihan ensiksi rakastuin. :)

Taas kuoppailukuvia

2011-04-20T09:01:00.001-07:00

Jälleen hiekkakuoppailukuvia. Koira juoksee oikealle, koira juoksee vasemmalle. :D Sori, näitä tulee tässä blogissa olemaan vielä n-kappaletta. Minä en kyllästy katsomaan (enkä kuvaamaan), toivottavasti kuvista välittyy myös koirien riemu ja hauskanpito.
Parhautta! ♥

Nämä nauttivat aakeesta laakeesta, mutta kyllä hiekkakuopan jyrkät seinämät saavat ihan höpöiksi. Niissä vain on kiva pinnistellä huipulle ihan täysiä, kikkailla alamäkeen lasketellessa ja kokeilla omia rajojaan.

Etenkin Omegan meno on niin kevyttä, kadehdittavaa jopa! Mahtaa olla upea tunne, kun voi ylämäkeenkin kiitää noin vaivattomasti. Minulla henki salpaa muutaman metrin jälkeen. Kyllä, yritin juosta upottavaa rinnettä ylöspäin. :D Olo oli kuin ryhävalaalla kuivalla maalla, kun grey lasketteli pitkällä, vaivattomalla loikalla ohitseni ja huomasin sen hölkkäävän. :D

Omega löysi kepin ja sitä oli kiva heitellä ja ottaa kiinni.
Huomaa pitkät sylkivanat keppiin saakka... XD

Hepulin jälkeen on hiekkaa korvat, silmät täynnä...

Tässä on NIIN loistava esimerkki afgaanin ennakoimisesta ajotilanteessa. Maastokisoissa tuloksena olisi 0 pistettä, mutta niin vain joutui 2x nopeampi grey laittaa tossua välillä tosissaan toisensa eteen, kun afgaani olikin yhtäkkiä nenän edessä.
Kuvassa Omega paahtaa täysiä karkuun mäelle, Oona täysiä mäkeä alas ja jatkoi tuosta tasamaalla Omegan suuntaan. Oona ennakoi aivan oikein ja grey viilettikin mutkan takana mäkeä melkein syliin. Oona tietää, ettei se pärjää suoralla Omegalle ja kompensoi tilannetta mielettömän hyvin ihailtavalla ajattelulla ja taktikoinnilla.

Oona näyttikin ihan täysveriseltä metsästäjältä saparoissaan ja pinkissä niittipannassaan. :D

...vaikka olisihan tuota voinut joku vieras vaikka vähän säikähtääkin...
Kuten huomaa, turkkia on varsin kiitettävästi. Vähän on välillä puhalluttanut, kun turkista löytyy kaikkea mahdollista ns. kuivankelin lenkinkin jälkeen. Nyt on parissa viikossa pesty koiraa ehkä enemmän, mitä koko talvena yhteensä...
Juu, Oonalle on ostettu materiaali metsähaalaria varten. Pitäisikin ottaa kohta kone esille...

Jotenkin söpö kuva Omegasta tähyilemässä heinikossa.

Eilen minulta kysyttiin, onko tämä espanjanvinttikoira. Ei ole, tämä on grey.
Seuraava ihminen 15 minuutin kuluttua: Onko tämä ylikorkea whippet. Ei ole, tämä on grey. :D
Pointsit vinttikoirarotujen tietämyksestä, ja kyllähän tuo äkkiseltään menisi molempiin raameihin. :D

Harmillista, ettei loikan korkeus oikein erotu tässä kuvassa. Omega leijaili paikaltaan ponkaisten keposesti muutaman metrin loikan, korkeutta parhaimmillaan liki metri. :)

Lopuksi perinteiset lätäkkökahlajaiset. Me olemme kevättä jäljessä, sillä Oona ei ole vielä käynyt "pudottamassa talviturkkiaan". Kyllä se lätäköissä on makoillut, mutta järvi- tai ojavesien lähellä emme ole nyt olleet.

Kuin kaksi marjaa

2011-04-17T09:05:00.000-07:00

Hiekkakuoppalenkillä törmättiin sekalaiseen vinttikoiralaumaan: galgo Lilah (aka Putti), whippetit Aava ja Sofi, afgaani Nadia ja ajokoira Vivi. Nadia oli Omegalle ennestään tuttu, muita ei oltu ennen nähtykään. Vinttikoiran sosiaalisuus näkyy tuollaisessa tilanteessa niin upeasti: hetkessä oltiin kavereita ja lauma juoksi menemään sulassa sovussa kuin olisivat aina tunteneet. Voi jee, että Omegalla oli lystiä!

Oona mielellään katseli toisten riehumista arvokkaasti sivussa, mutta välillä innostus iski ja
Noonanenkin pisti parastaan. Juostessaan jyrkkää rinnettä alas Oona hyppäsi lumisohjoon, joka antoi periksi ja sieltä se tuli rumasti naamallaan maata kyntäen. Suukin oli ihan hiekassa. Onneksi ei käynyt kuinkaan ja Noonanenkaan ei loukkaantunut naurunpyrskähdyksistä. :D

Oona tutustuu hienotunteisesti uuteen ystävään.

Eniten nauratti näiden kahden yhdennäköisyys. Kun kyse ei kuitenkaan ole edes sukulaisroduista!

Välillä ei todellakaan tiennyt, kumpi on kumpi. Paikallaan seistessä kropan mallin erot näkyivät selvästi ja ovathan ne ihan erinäköiset ilmeeltään, mutta äkkiseltään meni greyt ja galgot sekaisin.

Kotiin lähtiessä Omega hieman vastusteli autoon nousua, kuten aina kun ei vielä malttaisi lähteä. Minulta kysyttiinkin, olenhan mä varma, että punnaan autoon oikeaa koiraa. :D

Galkot(kin) ovat yksi vinttikoirarotu, joista pidän todella. Ihan mukavaa, että matkaan on osunut tuollainen vähän galgontapainen. :D

Kaikki kuvat on ottanut Anna Lavikainen, kiitos paljon! :)

Edin synttäripäivä

2011-04-16T07:08:00.000-07:00

Hyvää syntymäpäivää rakas Edi. ♥

Nämä kuvat Eppusesta on otettu kevättalvella -05. Hassua, että tuosta on jo kuusi vuotta! Muistan nimittäin kuvaushetken ja tuon reissun edelleen tosi hyvin. Koirat täytyi pitää koko ajan kiinni, etteivät lähteneet ajamaan lokkeja kiville ja heikoille jäälautoille. Oona (tuolloin reilu 1v) hyppi ja tempoi remmissä ja minä sinnikkäästi halusin kuvata kevätmuistoja. :D

Oli muuten ihanaa omistaa niukkaturkkinen afgaani, en vain osannut antaa arvoa asialle tuolloin. :D Nimimerkillä kevät, kura ja rapa is back. Ediä ei ikinä tarttenut trimmata, vain muutama höttökarva selästä pois silloin tällöin jos haluttiin olla vimpan päälle siistinä. Luonnollisen siistit posket, kaula, niska, selkä, häntä, peilit... Moneltako afgaanilta (ja vieläpä urokselta!!) löytyy tänä päivänä? ;) Edelleen ihastelen eniten afgaaneja, joista näkee, että siinä maltillisen karvan alla on oikea vinttikoira. Tietysti sille ei mitään voi, jos sitä karvaa vain tulee (vai mitä Oona?), mutta periaate "mitä enemmän turkkia, sitä parempi", saisi unohtua jo.

Edin sisarpuoli, Tiltahaminan Dorpankukka, täytti eilen 15 vuotta. Lämpimät onnitteluni Nellalle upeasta iästä!

Herra Koponen

2011-04-12T11:41:00.001-07:00

Tervetuloa Koponen!

Koponen on toistaiseksi hoidossa, mutta luultavasti (toivottavasti!) jää asumaan meille. Koponen on ollut rakastettu lemmikki, mutta vähän huonolla pidolla, mikä ikävä kyllä on kilpikonnien arkea. Nykyään on netti ja informaatiotulva, mutta mitä mahdettiin tietää maakilpikonnista silloin Koposen nuoruudessa? Koposella on ikää 29 vuotta, joten se on saapunut Suomeen kauan ennen CITES-todistuksia... Sen tarkempaa historiaa en ole saanut selville.

Mutta pikkuhiljaa alkaa herralla olla puitteet kunnossa! Se on ihan valtavan symppis konna, kertakaikkiaan. Kun tulen töistä, se kopottelee häkissään vastaan ja kaula pitkällä katsoo, kukas siellä. Koirista se ei välitä yhtään. Eilen se sai maisteltavakseen persiljaa. Ensin vähän nyrpisteli ja söi salaatit vierestä. Sitten alkoi häkistä kuulua kopinaa ja siellä se juoksenteli persiljanippu suussa. Todellakin, juoksenteli. :D Vähän köppäisesti, mutta kuitenkin.Askel nousi korkealle ja se jaksoi riehua persiljansa kanssa pitkän aikaa. Kyllä se lopulta söikin niitä, mutta olipa hassua menoa.

Oona ihastui Koposeen ihan täysin. Ei vedä vertoja edes Sulolle. Oona nukkuu Koposen häkin vieressä (kyseessä siis korkeareunainen kaninhäkki, mikä toistaiseksi käy Koposen tarpeisiin oikein hyvin) ja oikeasti Oona ei meinaa malttaa mennä edes syömään. Ensimmäset pari päivää Oona jopa vinkui (!!), yötä myöten. Katsoi konnaa ja itki, piippasi ja vinkui. Kävi herättämässä minua yöllä ja vinkui, että pitäisi Koposta tulla katsomaan. Nyt nukutaan makkarin ovi kiinni, koirat makkarissa. Kun aamulla avaan oven, Oona juoksee tassut sutiean katsomaan, onhan Koponen vielä tallessa. En käsitä, mitä ihmettä moinen on, mutta sanomatta selvää, että kaikki hoitotoimenpiteet tehdään Oonan tarkan valvonnan alla.

Omegaa konna ei juuri kiinnosta. Kun se on niin hidas ja vähän tylsä. :D

Niin, ja todellakin: Koposen esi-isät ovat kotoisin samoilta seuduilta kuin afgaanitkin. Hauska sattuma. :)

Veto- ja kopitustreenit maneesissa

2011-04-10T08:53:00.001-07:00

Ihanaa, vetotreenikausi avattu!
KSVKK teki jälleen pientä historiaa ja järjesti kopitus- ja vetotreeniharjoitukset Polleparkin maneesissa (http://www.polleparkki.com/etusivu.html). Upeat puitteet ja erinomainen hiekkapohja. Mukaan otin vain Omegan, Oona sai jäädä kotiin rustoluunsa kanssa.

Omega oli nauravainen ja hilpeä oma itsensä heti autosta tultuaan. Ihanaa, ystäviä joka puolella! HyppypoNppu vain, häntä heilutti peppua ja hymy ulottui viimeisiin poskihampaisiin saakka. Kävin maneesilla näyttämässä sille yhden vedon ja jopa tytöstä tuli totinen. Se hoksasi heti, mitä oli tultu tekemään. Tämä toimi mielestäni oikein hyvin: kun tultiin lämmittelemästä, koiraa ei tarvinut yhtään "psyykata", vaan se veti tohkeissaan maneesia kohti ja muut koirat unohtuivat. Voi mieletön sitä menoa, kun viehe lähti liikkeelle, kylmät väreet kulkivat. :) Pikkuinen Maikke juoksi, että maneesi tömisi. ♥ Vieheeseen se kävi kiinni oikein hienosti ja odotti siellä. Otin vain yhden vedon, koska hyvältä näytti ja halusin säilyttää energioita kopituksiin.

Kopituksissa jännitti, noinko oli mitään jäänyt mieleen viime syksyltä. Aloitettiin suoraan suljetusta kopista, viehe lähti edestä. Hieno lähtö, ei arasteluja missään vaiheessa. Toinen lähtö tehtiin siten, että viehe lähti kopin takaa vasemmalta. Ome ei mennyt hämilleen vaan odotti rauhassa, starttasi hienosti. Mamma oli ylpee! ♥

Piti ottaa mukaan kameraa ja videokameraa, mutta niin se sitten unohtui. Lähtiessä oli pientä säätämistä, koska meille tuli jälleen perheenlisäystä ja tiettyjä juttuja oli tehtävänä. Kerron tulokkaasta myöhemmin lisää. Vinkkinä hieman, että esi-isänsä ovat kotoisin Lähi-idästä: Afganistanin ja Pakistanin aroilta, Intian pohjoisosista ja Iranistakin näitä löytyy. ;)

Ellis eläinlääkärissä

2011-03-31T05:42:00.000-07:00

Nelli aka Ellis aka Ellinen aka Ellendahl. Rakkaalla lapsella monta nimeä.
Muistatteko tämän:
http://moonmaid80.blogspot.com/2009_10_01_archive.html

Puolitoista vuotta päästiin ilman oireita, nyt huomasin vasemmassa kainalossa kaksi pikkuista pattia. Tänään kävimme perustarkastuksessa eläinlääkärillä. Nelli esitti parasta osaamistaan kilareiden saamisessa ja naarmuja taisi saada vähän jokainen. Verikoe saatiin otettua kissan ollessa pakkopaidassa (silloinkin tosin sai viime sekunneilla kiskaistua käpälän neuloineen sinne pussiin!), röntgenkuvauksesta selvittiin juuri ja juuri, ennenkuin Nelli kimpaantui. (Nelli saa raivarit sekunnissa ja rauhoittuu takaisin lähes yhtä nopeasti. Mamman oma kilahteleva kilppari! :D)
Mutta loppu hyvin, kaikki hyvin. Keuhkokuvat puhtaat, perusverikokeissa (maksa, munuaiset) ei mainittavaa. Munuaisarvot tosin olivat ylärajalla, mutta viitearvojen sisällä vielä.
Leikkausaikaa siis varaamaan, jotta saadaan nämäkin mahdollisimman pian pois.

Nellillähän edellisellä kerralla diagnosoitiin pahanlaatuinen adenokarsinoma. Nyt tosin ell rauhoitteli, että kyse voi olla eri tyyppisistä, jopa hyvänlaatuisista kasvaimista, sillä adenokarsonoomalla ei ole tapana lähteä etenemään takanisistä eteenpäin, päinvastoin. Lisäksi nämä patit eivät sijaitse maitorauhaskudosalueella. Edellisellä kerralla kaikki kasvaimet saatiin poistettua hyvällä marginaalilla, sillä voi olla myös oma positiivinen vaikutuksensa. Olin jo ajatellut, että seuraavia kasvaimia ei enää lähetetä tutkittavaksi, kun pahanlaatuisuus on jo selvillä, mutta tämä sai uusiin ajatuksiin. Helpottavaakin! Ehkä tämä ei ole suoranainen tuomio Nellille. Nyt ollaan siis hyvillä mielin! Nellinen täyttää syksyllä 13 vuotta, toivottavasti meillä on vielä monta yhteistä vuotta edessä. ♥

Muutama potretti

2011-03-27T09:47:00.000-07:00

Kevätaurinko paistoi makkariin täydeltä terältä ja sain napsastua koirista "melkein-studio-kuvat". Joku kerta mä viritän taakse jotkut kivat verhot, niin saa oikeasti hienot kuvat aikaiseksi. Omegasta kerrankin sellainen greymainen, vähän totisempi kuva. Vaikka minkäs teet, että elämä on kakaralla yhtä nauramista vain. :)

Oona puolestaan oli jälleen niin Rinsessainen, kuin voi afgaanilady vain olla. ♥
Ja ihan naturellina, tassukarvat rustoluista klähmäisinä. :'D

Oona posettaa

2011-03-18T12:18:00.000-07:00

Tavoistani hyvin paljon poiketen Oonasta on otettu nyt useana päivänä asentokuvia, koska afgaaniyhdistyksen juhlakirjaan oli saatava kuva. Täydellinen mieluusti. Itse pidän pönötyskuvia vähän tylsinä, enemmän tykkään kuvata toimintaa. Kaivattiin kipeästi siis päivitettyä versiota.
Niin se vain kameramieskin lopulta (day 3) tajusi, mihin kiinnittää huomiota afgaania kuvatessa. Kun se tekniikka ei riitä, handleria voisi opastaa myös. KIITOS TDX!

Kuvia katsellessa voin todeta (vähän ehkä subjektiivisesti... ;)), jotta on se kaunis.
Mun oma afgaanikaunotar. ♥
Tässä tätä sarjaa, en tämän vähemmäksi saanut kuvia, vaikka kuinka yritin. :D
Juhlakirjan kuvaa ei tässä ole. Se on vähän erilainen, mutta kuvaa Oona-Rinsessaa ihan täydellisesti. Odotetaan julkaisuun saakka. :)
Tämä kuva oli vahvasti ehdolla juhlakirjaan ihan kalkkiviivoille asti.

Tässä kuvassa Oona on erityisen ryhdikäs, taisi nähdä jotain kauempana. :D
Tuolloin kävi hirmuinen tuuli ja välillä karvat olivat itään, välillä lähteen. Tai sitten pyörteellä.

....ja hetken kuluttua Oona fiilisteli tuulessa...

On se sievä. ♥ Me ei ikinä saada kasvatettua noita korvakarvoja. Ne olivat jo ihan kivassa mitassa, sitten koirat olivat yökylässä papan luona, joka oli ostanut puruluita. :D

Saattaa olla, että joku kerta veljeni pääsee handlaamaan Oonaa näyttelyyn. Ilman nameja meno on mieletöntä, Oona ihan intopiukkana ja tohkeissaan.

...ja välillä on ihan revetä riemusta, kun on niin kivaa enon kanssa! :D

Mamman kanssa mennään vain namien kanssa. Kuvasarjan jokaisessa kuvassa kieli pihalla. :D

Vielä yksi ihana kuva, kun Noona keskittyy namiin.

Oonan oma lemmikki

2011-03-15T14:23:00.000-07:00

Meidän lauma kasvoi yhden kääpiöhamsterin verran. :)
Sulo on hänen nimensä ja on aika reipas pikkumies. Ei välitä kissoista, ei koirista, ei hälinästä ympärillä. (Liekö jotain osuutta sillä, että Sulon synnyinkodissa on afgaaneja ja kissoja myös... ;)) Hetken aikaa uudessa terraariossaan ihmetteli, jotta mikäs paikka se tämä ja missähän kaikki sisarukset. Sitten olikin jo hommaa ruokien piilottamisessa ja pikkumökin sisustamisessa.

Hamstereita (kääpiöitäkin) minulla on ollut ennenkin, mutta ainahan se on pieni jännityksen paikka, mitä muu lauma tykkää uudesta tulokkaasta, etenkin kun edellisistä pikkuasukkaista on vierähtänyt jo useampi vuosi. Omegan reaktio sai aikaan hersyvät naurut. Se jähmettyi katsomaan Suloa silmät suurina ja suu unohtui pari senttiä raolleen. :D Välillä Omega katsoi minua ("Näetkö sinäkin tuon?") ja taas hamsteria, suu edelleen auki. Mie hekotin, että laita se suu kiinni. Mutta kun greyn hämmästys oli valtaisa.

Oona oli yllättäin eniten tosissaan. Silmä paloi, se nousi välillä terraariota vasten ja hampaat kalisivat lasia vasten. Mutta se oli ohimenevää. Sulo tuli lasin vierelle katsomaan, kuka siellä koputtelee ja sai Oonan vähän hämilleen. Ja sitten taas Oona yllätti. Sulosta tuli Oonan Oma Lemmikki ja muilla ei ole asiaa Sulon terraarion lähelle. Omega saa vähän vilkuilla, mutta monesti Oona menee ja tönäisee Omegan pois. Koska Sulo on Oonan oma.

Jos kissat nousevat kahdelle jalalle ihmettelemään tai kärkkyvät hyppypaikkaa terraarion päälle, Oona menee paikalle tuhisten ja hätistää kissat pois. Koska Sulo on Oonan oma.

Välillä Oona itsekseen istuu (hyvin kauniisti ja sievästi) nenä melkein lasissa kiinni ja seuraa Sulon touhuja. Ei enää murtautumisyrityksiä tai turhautumisia. Ei, vaan puhdasta mielenkiintoa pikkuöttiäisen touhuihin. Jos Sulo menee mökin taakse touhuamaan, Oona vaihtaa myös paikkaa ja menee istumaan toiselle sivulle. Ja minä istun ja katson, kun Oona istuu ja katsoo. :D Minun käsitys viihteestä..? XD

Omegan hyrrä

2011-03-04T07:17:00.000-08:00

Sain viimein videolle Omegan hyrrää. :)
Tuo on vähän sellaista väsynyttä ja hepulikin iskee välillä, mutta oltiin tulossa jo autolle lenkkeilyn päätteeksi. Välillä hyrrä nimittäin pyörii vain paikallaan ihan vimmattua vauhtia, toivottavasti ehdin joskus tallentamaan sitäkin. :) Kuva on vähän hämärä, pahoittelen.
Ja juu, Oonaa ei voisi vähempää kiinnostaa. :D

Sittenkin kevät! :D

2011-03-02T08:37:00.001-08:00

Viikko sitten oli 20 astetta kylmempää, eipä ihme etten osaa päättää onko nyt kevät vai ei. Tänään oli. :D
Lähdettiin jäälle nauttimaan auringosta ja ihanasta ulkoilukelistä, mutta olihan siellä muutama muukin. Ja koirat esittivät parasta osaamistaan. Hiukanko meinasi hävettää ja ketuttaakin jo, ei mitään korvia kumpaisellakaan.

Alkumatka oli seesteistä ja ihanaa, sitten vastakkaisella rannalla näkyi koira, joka syöksyili pallon perässä. Omega (Omega!) otti spurtin ja lähti juoksemaan järven poikki potentiaalisen ystävän luokse, Oona kannoillaan. Onneksi hanki upotti välillä ja puolessa välin koira jäi pohtimaan, josko nyt sitten kuitenkaan. Järvi raikui "OONAAAA JA OMEGAAA!" ja lopulta koirat lähtivät juoksemaan takaisin. Sitten siinä matkalla tulikin hepuli ja koirat rallattivat minun ohitseni toista rantaa kohti ja kävelypolulta juoksivat viereiselle ladulle. Aijai, kun oli levee baana päästellä ja hepuli sen kun jatkui! Ne juoksivat hiihtäjän kiinni ja siinä vierellä sitten jolkottivat onnellisena. Hävetys ja nolotus oli melkoinen, kun juoksin heidät kiinni ja sain koirat lopulta kytkettyä.

Lopulta oli taas aakeeta laakeeta, eikä ihmisiä lähellä. Päästin koirat irti ja taas oli ihanaa, rauhallista ja aurinkoista. Kunnes ensin jähmettyi Oona ja heti perässä Omega. Ja jumalaton spurtti eteenpäin. Satojen metrien päässä järvellä lennätettiin paria leijaa, jotka kieppuivat ja välillä liisivät lähes jäätä myöten. Ei auttanut mikään, sinne painelivat. Lähempänä leijat ottivatkin korkeutta ja koirat pysähtyivät miettimään, että olipa tylsä juttu. Samalla vastakkaista rantaa kiisi tulemaan moottorikelkka. Ja taas oli vinttikoirilla kiire. Onneksi matka oli nyt minua kohti. Moottorikelkka hävisi niemen taakse ja Oona lyhistyi mun jalkoihin, Omega jatkoi vielä vähän matkaa.

Lopulta kaikki hyvin, koirat kiinni ja kotia kohti. Mie vannotin, että ikinä ei enää noin tehdä, tai ei ikinä juosta irti ja muitakin eri vapauksia karsitaan rajulla kädellä. Eikös se ole nykyaikaista koirankasvatusta?
Mutta tässä pätee se legendaksi noussut lausahdus: "Ei nämä koskaan ennen..."

Loppuun kuvia, joita ehdin napsia ennen säntäilyä ja sinkoilua.
Ihana, kaivattu aurinko!

Noona miettii, mitä tekisi.

Jiiihaaa!

"Mamma kuvaathan sä varmasti mua!?"
Omega ja Omegan kieli. :D

Oonalla oli oikeasti lystiä, se rallatteli pitkät pätkät ihan kuin nuorena likkana.

Ja vauhtia oli oikeasti välillä paljon! Yleensä Oonan juoksentelu on ollut tuollaista pää ylhäällä rallattelua, mutta nyt mentiin välillä tosissaan. Mä olen katsonut vinttikoirien juoksemista reilu 15 vuotta ja aina vain jaksan ihastua uudelleen. :)

Sanomatta selvää, että kyllä siellä vauhtia piti Omekin.
Tässä kuvassa se näyttää aika kivalta. ;)
(Oikeastihan se on ihan rimpula...)

Tässä puolestaan kuva, joka on ihan mun lemppareitani. Tässä vain on jotain, en osaa sanoa sen kummemmin. Harmittaa vietävästi, ettei kamera ehtinyt tarkentaa kuonoon.

Omega löysi puolikkaan pallon ja leikki sillä pitkän aikaa.

"Mikä tuolle tuli?"

Mikä kevät?

2011-02-26T06:41:00.000-08:00

Kaksi viikkoa sitten hehkutin kevään odotuksesta. Sitten onkin kärsitty kovaa pakkasjaksoa lähes vain sohvalla makoillessa. :/ Pidän pakkasrajana -15 astetta irtiulkoilussa. Täytyy myöntää, että toissaviikolla vähän joustettiin ja ulkoiltiin pienet rupeamat lähes -20 asteen pakkasessa... Ei kannata kokeilla, Omega alkoi vähän köhiä. Onneksi selvittiin ilmeisesti pienellä kurkun ärtymisellä, koska heti päivän levon jälkeen köhinät jäi. Mutta oiva muistutus pakkasrajasta! Etenkään Omegalle ei riitä lämmin pukeutuminen, kun kita levällään juostaan miljoonaa menemään...

Tänään on puolestaan asteet olleet nollassa ja nyt koirat nukkuvat reporankana sohvan nurkassa.
Josko se kevät kohta..?

Selailin tämän vuoden näyttelyjen sivuja ja Muuramen ryhmänäyttelyn (3/10) sivuilla oli kiva ylläri:
http://muuramenkoiranayttely.com/index.php
Kuva on parin vuoden takaisesta mätsäristä.
Noonanen on kuvassa aika ♥

Kevään odotusta!

2011-02-12T06:14:00.001-08:00

Tänään meillä alkoi virallisesti kevään odotus. Ihanaa auringonpaistetta koko päivä, tosin hieman liian kylmää vielä minulle. Etenkin kameran kanssa liikkuessa näpit ovat lujilla. Mutta jotain maagista energiaa tuo valo antaa ja nautittiin tämänpäiväisestä ulkoilusta todella. Pakkasta oli -15, mutta auringonpaisteessa tuli välillä jopa lämmin. Omegakin kävi välillä hankeen makaamaan ja viilentämään itseään. :D Tietysti se veri kiersi allekirjoittaneella muutenkin: koiran umpihankitreenauksessa on vähän uhrauduttava itsekin...

Vauhtia riitti nuorella neidillä tälläkin kertaa. Koko puolitoistatuntinen meni kirjaimellisesti kiitämällä, mikä ei ollut ihan peace of cake lumen ja mäkien vuoksi.

Likalla on kyllä erinomainen juoksumotivaatio ja työmoraali, mikä on minun onneni. Oona kun ei ole paras juoksuttaja (minä uskon vakaasti, että Oonaa ei huvita juosta niin paljon nopeamman kanssa), joten hienoa omistaa grey, joka ei välitä asiasta suuremmin, vaan jalat vie yksinäänkin.
Omega antaa itsekseenkin juostessaan välillä kaikkensa, mikä välittynee kuvista.

Vaan toki se Noonanenkin rallatteli! Ensin sanoi pontevan VÖH! ja sitten lumi pöllysi.

Yhtäkkiä Oonaa ei näkynyt missään. Huhuilin ja katselin ympärilleni. Minne ihmeeseen se on voinut hävitä aakeella hiekkakuoppa-alueella?
Mutta Noonanen oli löytänyt ihanaisen kuopan ja makoili siellä. :D Yhtäkkiä sen pää vain nousi ja se katsoi paheksuvasti, mitä mä mölisen. Ja se makoili siellä pitkän aikaa kovin tyytyväisen oloisena ja lipoi penkalta lunta. Nämä ovat sellaisia Oonan juttuja, joita en oikeastaan enää edes yritä ymmärtää. :) Tässäkin lähinnä tuumasin: "Aha, Oona haluaa maata lumikiepissä".

Meanwhile...

"Olkaas siinä penkalla vierekkäin, niin Mamma ottaa kauniin talvikuvan!"
Joopa...
Oonakin katsoo, että mitä se pikkusisko taas...

Tässä hetkeä aiemmin otettu kuva:

Liekö Omega oppinut tämän grey-ystävältään Hukalta, joka on ihan mieletön lumessasukeltaja. :D

Mutta muutama kivakin, kun antaa kameran vain sarjana räiskätä.

Mun lemppareitani on tuo taivas taustana, mutta jotain kivaa on tässä lumimaisemassakin:

Jälleen muistutan, että kuvia klikkaamalla näet sen suurempana. :)

Kakkakepponen

2011-01-20T13:40:00.000-08:00

Olipahan jälleen eräs unohtumaton kotiinpaluu.

Töissä melko hektinen 9 tunnin päivä, allekirjoittanut ihan sippi. Ajattelin, että kunhan lenkille raahaudutaan, niin se riittää tämän päivän ohjelmaksi. Kuinka väärässä pieni ihminen voikaan olla.

Avasin ulko-oven ja hirveä ripulin käry löi silmille. Sitä oli ihan joka paikassa. Eteiskäytävään se kaikki oli osunut, mutta tarina ei kerro, miksi sitä paikkaa oli täytynyt pitää luistinratana. Sitä myöten paskavelliä on kämppä täynnä, sängyt ja kaikki. Ei pelkkää tassukuviota, vaan sellaisia Pollockmaisia viiruja ja räiskeitä myös. Afgaanin turkissakin, tottakai, kun ei ollut kämpässä kohtaa, missä olisi voinut ilman osumia olla. Vasta mä sen viikonloppuna pesin, jei...

Ja tietysti kun avasin oven, niin Omega aloitti perinteisen rallatuksen eteinen-olkkari-eteinen-

olkkari: "Mamma tuli, Mamma tuli jes jes Mamma tuli!" Noh, siinä katastrofissa se ei enää oikeastaan haitannut, seurasin vain mykkänä, kun tassut levittivät kuraa yhä eteenpäin. Oona vähän yritti välttää suurempia läjiä tullessaan myös ovelle tervehtimään. Mikä oli vähän vaikeaa. Oli jotenkin epätodellinen olo siinä seistessä kauppakassit kädessä. Katselin ympärilleni ja oli itku tulla. Kissat huusi suoraa huutoa RUUUOOOKAAAAA!!! Ja Ome jatkoi vielä mammatuliJESJES-hyppelyään. Oona tajusi jo siinä vaiheessa, että Mamma is not very happy right now ja poistui makkariin. Voisin kuvitella, että tuollaisesta voisi saada aivoverenvuodon?

Tekstiilit takapihan hankeen, luuttu käteen ja siivoamaan. Sen jälkeen afgaanin pesua ja kuivausta. Viides kuppi kaffea ja sitten jäälle rentoutumaan. Nautin raikkaasta ulkoilmasta ihan eri tavalla.

Nii joo, Omega-parka se oli ruilulla. Sana vesiruisku olisi kaikista osuvin sana olotilalle. Kaikki loppui niin nopeasti kuin oli alkanutkin, eikä Oona onneksi aloittanut samaa rumbaa päivää myöhemmin, kuten pelkäsin.

Ei tuoksu aina koirat kukkasille, eikä kotikaan!

Oona 7 vuotta!

2011-01-09T04:55:00.000-08:00

Grand Diva, True Afghan Lady,
7 vuotta!

Oona sai lahjaksi vinkulelun, jolle tietysti synttärisankari sai tehdä mitä haluaa, eli käytännössä vinku oli rikki muutamassa minuutissa. On se taitava! :D

Vaikka meillä on leluja vähän joka paikassa, eikä Oonaa oikeastaan vähempää kiinnostaisi, Oona tiesi, että tämä on Hänen Oma. Oona pureksi ja temusi hetken aikaa, sitten laittoi lelun päänsä alle ja alkoi päiväunille.

Syömään ei oikein meinannut ehtiä, kun lelua täytyi vahtia myös. (Heeetkinen... Oona ei ehdi syömään?! :D) Mamma ratkaisi asian ottamalla lelun hetkeksi haltuunsa. Mutta heti ruuan jälkeen Oona haki lelunsa itselleen, nyt pinkkiä teddykarvaa näkyy vähän tuolta massukarvojen alta, kun Lady vetäytyi ruokalevolle.

Mutta näin sitä on jälleen yksi vuosi täynnä todellista afgaanitoimintaa. On tämä tyttö vain aarre. ♥

Joulun riemua

2010-12-27T12:22:00.000-08:00

Pakkasta on ollut nyt enemmän ja vielä enemmän, mikä on meillä tarkoittanut puuduttavia remmilenkkejä. Blaah! Ei ole kukaan osapuoli tyytyväinen. Omegalla on takkia, tossua ja huppua, mutta silti meinaa olla kylmä. Greyhoundihan meni ja pudotti reisistään karvaa nyt alkutalvesta ja iho kiiltää. Joku minulle sanoi Omen ollessa pentu, että brindellä greyllä hän ei ole ikinä nähnyt paljaita reisiä. Noh, nyt näkee. :)

Omegan tossut ja pipa ovat äitini käsialaa. :)

Omega on välillä pyytänyt energiapurkauksissaan takapihalle, mutta kun pakkasta on ollut -25, tuloksena on ollut paikallaan teputtava ja kiljahteleva grey, joka ei tiedä, miten seisoa, kun jokaista jalkaa täytyisi pitää ilmassa. -10- -15 asteen pakkasista grey ei välitä mitään ja luulinkin sen olleen melko karaistunut jo kylmään. Mutta liika on liikaa. Oona puolestaan haluaa takapihalle jopa nukkumaan ja nautinnollisesti käy makaamaan ja maiskuttelee lunta. :)

Koirat olivat olleet ilmeisen kilttejä, paketeista päätellen. Pienen harjoittelun jälkeen Omega avasi paketteja erittäin sujuvasti ja nyhti käärepaperit tohkeissaan pieneksi silpuksi. Siinä meinasi mennä sitten jo kaikkien lahjat...:D Veljeltäni Omega sai lahjaksi ison hiiren, joka alkoi vedettynä täristä ja surista. Se oli ehjä melkein kolme minuuttia, kunnes Oona sai sen hampaisiinsa ja murskasi mekaniikan. :D Mutta onneksi Ome ei välittänyt, lelu oli (ja on) aivan ihana yhä vain.

Oona varsin tyytyväisenä työnsä äärellä: suriseva hiiri oli laitettu juuri hiljaiseksi.
Huomatkaa bling bling joulurusetti. :D

"Mitäs me sitten saadaan?"

Yhtäkkiä joulusta tulikin Oonan surkein. Ei yhden yhtä herkkulahjaa! Paketit avattuaan Oona katseli ympärilleen, kävi makaamaan, laski pään tassuilleen ja aloitti hiljaisen itkunsa. Kyllä oli sydän särkyä. Mä selitin Oonalle, että tuohon aktivointipalloon saat nameja. Mutta kun ei se ole sama asia, sanoi Oona! Sitten mentiinkin yhdessä jääkaapille ja valittiin herkkua jos toistakin. Ja Oona oli jälleen onnellinen. :)

Omega arvosti kaikkia lahjoja, pallo oli tosi kiva tyhjänäkin!
(Huomatkaa Mamman lahja, joka oli haettu avattavaksi myös!)
Takana on kissojeni lahja "enolta": Suuren suuri sisal-narunippu, josta aletaan askarrella uutta kiipeilypuuta.

Tämä on toinen kumipintainen aktivointipallo, molemmille on nyt omansa. Kovapintaisesta luovuttiin jokunen vuosi sitten, kun Oonallahan on sellainen tyyli, että se läimäisee etutassulla pallon liikkeelle (todellakin VOIMALLA!), pallo sinkoilee seinästä seinään ja Oona kulkee perässä ja syö namit. Siitä kävi niin hirveä kolina ja pauke, että pallo lahjoitettiin eteenpäin. Kolina kuului nimittäin kolmannesta kerroksesta alaovelle. Eh...

Loppuun vielä kuva Omegasta. Olin juuri torunut, että olkipossulla ei voi leikkiä, se menee rikki.
Mutta yritä nyt tällaiselta jotain kieltää... Muutama krokotiilin kyynel silmänurkkaan ja esitys olisi täydellinen. :D

Olkipossu oli kuitenkin kokenut kohtalonsa eräänä työpäivänä. Sellaisesta tulee muuten hirmuisesti olkea! Peitti melkein koko kämpän lattian! Isoin homma oli nyppiä se olkisilppu pois isosta karvalankamatosta.

Ulkoasusta

2010-12-18T10:12:00.000-08:00

Hmmm...

Kävin toisella koneella tässä blogissani ja tajusin, että asetukset heittää sen mukaan, minkälaiselta ruudulta tätä katselee. Vai oliko kyse Explorer selaimesta? Ei voi tietää.

Eli kun mä olen viilannut ja muokannut kuvien ja tekstien harmoniaa, ne eivät olekaan sitä muuta kuin minun koneellani..? Kiva.
Mutta jatketaan harrastusta.

Kuin kalju moshaisi

2010-12-12T02:10:00.000-08:00

Yli vuosi greyhoundillista elämää takana. Enkä ole katunut. :) Omega sattuu vielä olemaan maailman kiltein ja ihanin greylapsi, joten mikäs tässä elellessä. Edelleen huomaan välillä ajattelevani: "...ei afgaanit kyllä noin...", joten paljon on eroavaisuuksia vinttikoiraperheessä.

Yksi asia, mitä jaksan ihastella ja katsella vaikka tuntikausia on greyhoundin liikkeet, asennot, ja lihakset. Kun afgaanilla nämä asiat piiloutuvat sen julmetun karvamäärän alle, grey on kuin veistos. En sano, etteikö afgaanikin ole vaikuttavan näköinen, en todellakaan. Mutta kaikki nuo pienet yksityiskohdat jäävät näkemättä. Edelleen muistan, kun tuijotin Ediä herkeämättä useita päiviä sen jälkeen, kun olin klipannut koneella sen lyhyeen turkkiin. :D Kyllä, visuaalinen maailma on minulle tärkeä. ;)

Mutta katsokaa nyt.
(btw, Oona on ihan mahdottoman sievä tuossa kuvassa. ♥)

Kyllä mä mielelläni pidän afgaanin turkissa (vaikka minullakin on joskus heikot hetkeni...) ja kaunis karva on afgaanin kaunistus (Ai miten ihanan turhamaiselta kuulostankaan!). Turkki tehostaa liikkeitä, etenkin jos kyseessä on oikealaatuinen silkkinen karva, eikä mallia alpakka. Tapporavistuksen afgaani tekee niin näyttävästi korvakarvat ja hiukset heilahdellen, greyn ravistelu puolestaan on kuin kaljun miehen moshausta. :D

Nyt ulkona on pakkasta -20C. Grey ei meinaakaan mennä ulos ilman takkiaan, Oona puolestaan pyytää takapihalle, jossa vain hengailee hangessa makaillen. Pari viikkoa sitten hippasilla ollessaan juoksivat ruusuaidan läpi: Omegassa oli pientä naarmua siellä täällä, afgaanilla vain muutama ruusunoksa turkkiin sotkeutuneena. Kun hangessa on jäinen pinta, greyllä on varpaat punaisena, afgaani ei ole edes huomannut asiaa. Kyllä tuo turkki siis asiansa ajaa!

Omega osaa arvostaa isosiskon kyljessä lämmittelyä. (Nojoo, oikeasti sattuivat seisahtumaan sekunniksi leikkimiseltään. :D)

Uusi blogi!

2010-11-28T13:03:00.000-08:00

Tervetuloa seuraamaan myös paskarteluaiheista blogiani:
http://piianpaja.blogspot.com/

Yöllistä menoa

2010-11-16T07:16:00.000-08:00

Serkut tulivat hoitoon pariksi viikkoa. Veljeni kolme kissaa siis. Vanhimman kanssa tulee suunnilleen toimeen, mutta adhd-kaksoset... Hyppivät välillä kirjaimellisesti pitkin seiniä (Viola yritti illalla vetää niskaansa rautaisen seinäkynttelikön) ja keksivät mitä ihmeellisimpiä asioita. Sebastian aka Seppe halii kukat kuoliaaksi, enää kaksi onnetonta riukua jäljellä. (Pitääkin muistuttaa veljeäni, jotta vierailu Viherlandiassa olisikin kohta paikallaan, ;)) Viola on maailman ihanin pikkukissa. Mutta odotas kun käännät selkäsi: sille kasvaa sarvet. :D

Yöllä heräsin yhden maissa, kun yölamppu putosi lattialle. Kuului kurnaus, kun Viola ilmoitti, että hän se ei ainakaan ollut. Kun laitoin valot ja tarkistin, että toimii vielä, totesin että Seppe oli TAAS avannut vaatekaapin ovet ja mönkysi menemään hyllyillä. Vaatepinoja oli pitkin lattioita. Pientä siistimistä, yölampun jätin lattialle ja nukkumaan.

Kolmen jälkeen heräsin epämääräiseen töminään. Katulamppujen valossa näin olkkariin, että Omega pyöri itsekseen hyrrää ja Seppe ihmetteli. Välillä Omega pesi ja kirputti Seppeä tai töni nenällään selällään makaavaa kissaa, ja kissa läpsi leikkisästi takaisin. Välillä Ome kantoi Sepelle palloa tai Ikea-pupua, mutta Seppe ei ihan tajunnut. Ja taas hyrrä pyöri, kun oli niin hauskaa. En hennonut kieltää, vaan jatkoin unta.

Puolisen tuntia myöhemmin heräsin taas, kuudes vaisto, sanoisinko. Kuulin, että Omega nyhtää jotain ja hetken aikaa heräiltyäni tajusin, ettei sillä ole mitään lelua, mistä kuuluu tuollaista ääntä. Sitten taisivat herätä naapuritkin.
"EEEIII JUUMAALAAAUUUTAAA!!"
Olin juuri saanut valmiiksi uuden huovutusafgaanin. Viimeistelyyn turkiksi olin valinnut bombyx-silkkiä, joka oli ihanan näköistä, laskeutuvaa ja vähän kallista. Se oli haastavaa ja hidasta pistellä kiinni, lähes karva kerrallaan. Tein afgaania kahtena iltana usean tunnin. Ja nyt tuo ihanuus oli pienenä silppuna ja karvatuppoina ympäri olkkaria. Grey seisoi jähmettyneenä ja valkoista villaa roikkui huulista. Viola ja Seppe leikkivät karvatupoilla ymmärtämättä lainkaan, että olivat itse juuri päätyä huovutettavaksi. Yhteistyöllä se sujuu: kissat olivat kiivenneet/hypänneet/teleportanneet itsensä kirjahyllyyn ja pudottaneet afgaanin Omegalle.

Mutta vahinko oli tapahtunut, melkein itkua niellen suurimmat palaset roskiin (kyllä, se OLI kaunis työ) ja makkariin. Ehtisin nukkua vielä pari tuntia. Yritin hokea, että materiaa se vain on, mutta silti harmitti vietävästi.

Viiden jälkeen keittiöstä kuului kolinaa ja sirpaleiden ääntä. Viltsun ja Sepen rallirata oli kulkenut tiskipöydän läpi ja yksi kuppi oli heidän reitillään. Menin siivoamaan jäljet ja totesin, että kohtahan tuo kello soi joka tapauksessa, eivätkä hermot sallisi enää yhtään ylimääräistä herätystä. Keitin kahvit ja katselin, kun kissat alkoivat venytellä ja valmistautua unille.
Pah, mikä reilukerho!

Joka yö ei tietystikään ole samanlaista sirkusta, mutta välillä tapahtuu ihan tarpeeksi. Rakkaita ovat kaikki, vaikka rukkastehtaalla välillä uhkailenkin. :D

Ensilumi vol. 3

2010-11-06T04:50:00.000-07:00

Aamulla istuin sängynlaidalla ja vähän hämmästyneenä totesin Omegalle: "Yöllä on satanut lunta!" Mitä tekee grey? Hyppäsi sängylle mun vierelle ja silmä pyöreänä meni katselemaan ikkunasta. :D Se on paljon fiksumpi, mitä antaa ymmärtää. :D

Olikohan nyt tämän syksyn kolmas (vai neljäs..?) "ensilumi" ja aina tuo grey höpsähtää. Takapihalla se vetää ensin hurjana hyrrää ja sitten seisoo jalat pukkiasennossa hetken aikaa, kun maailma jatkaa pyörimistä. Lenkillä se paahtaa ihan hulluna itsekseen. Välillä makaa lumessa ja viilentää itseään, kunnes taas.

Oona ei (mikä yllätys!! XD) juuri juoksennellut, mutta selvästi naatiskeli talvisesta kelistä. Makoili, maisteli lunta ja ensimmäisen lumienkelinsäkin taiteili.

Lumisade (välillä pientä ja hentoa, välillä kokoa villasukka) antoi omat haasteensa kuvaukseen. Oikeastaan mikään kuva ei onnistunut, mutta jotain lemppareita sieltä kuitenkin löytyi seasta.
Omegan kuvassa asetelma viehättää kovasti, ihan vahinkolaukaus eikä mitenkään rajattu.

Oona nyt on muuten vain kovin söpöisästi vaaleanpunaisen rusettinsa kanssa. :D

Välillä Omega kävi pyytämässä Oonaa mukaan, mutta kuten sanottua; lumen maistelu ja hengailu oli Oonasta paljon kivempaa.

Omegaa asia ei jäänyt häiritsemään. :D
Omega liitää, kiitää.

Riemun määrän voi greyllä mitata kuolana ja vaahtona, mikä on pitkin naamaa ja rinnuksia... :D

Pikku greyhoundini, jota jostain syystä on usein galgoksikin luultu. Miksi ihmeessä...? ;)

Yksi lemppareistani, pikkuneiti paahtaa niin kovin totisena menemään.
Mutta onhan tuo kikkailu otettava tarkasti: vauhtia riittävästi, luminen ruoho alla ja muutaman metrin päässä edessä Mamma polvillaan kameran kanssa. Pari kertaa Omega on (vahingossa) jysäyttänyt päin askelmerkkien puuttumisen tai jonkin muun pikkujutun vuoksi ja onhan se tömäys. Viime viikolta on vieläkin muistona sinertävä polvi ja reisi. Silti luotan kameran läpi katsoessani, että kyllä se väistää, kyllä se väistää, toivottavasti se väistää, väistäähän se..., ÄLÄ JUOKSE PÄÄLLE!

Loppuun vielä kuva, mikä kertonee asiasta tietämättömille, mitä höttölumi tarkoittaa afgaanille. (Ja omistajalle...) Lunta oli maassa siis vain muutama sentti, Oonan jalkoihin sitä kertyi varmasti kilon verran. Oonan vauhti alkaa olla sitä luokkaa, että voisimme kokeilla niitä töppösiä, jotka aikaisempina talvina ovat jääneet jonnekin hankeen. (Siinä selitys käsittämättömistä paikoista löytyneisiin yksittäisiin froteesukkiin ja fleecetöppösiin... :D)

Piippada paappada

2010-10-31T14:09:00.001-07:00

Oona teki yllärit ja aloitti juoksut pari kuukautta etuajassa, mikä on ennenkuulumatonta. Aiemmin niin jämpti 10 kk:n väli lyhentyi kahdeksaan ja jessus tätä eloa.

PiippiippiipVOLINAAAAApiippiippiip.

Ensimmäiset pari päivää koira oli hyvinkin vaisu ja jopa kipeän oloinen. Mutta sitten se herääminen jälleen tapahtui. Piippausta yötä päivää. Juoksujen kolmas viikko alkaa kohta (eli loppupuolella ollaan!) ja meno alkaa olla melkoista. Oona yrittää astua kissoja ja sitten volisee ja itkee, kun kissat menevät piiloon. Välillä käy minullekin kiljumassa, miten TYHMIÄ kissat ovat.

Ulkona kuullessaan haukkua jostain päin, Oona katsoo kovin toiveikkaana minua silmiin; "Sinne!"
Ja sitten saan osakseni itkuhuutoa, kun Mamma ei tajuu. Lenkillä miljoonat pisut ja joka ruohonkortta pitäisi nuuskia minuuttikaupalla. Oonalla on nyt ollut jopa ajoittaista kuuroutta (ei reagoi "herkku"-sanan kuullessaan, joten silloin jotain ON vialla...), joten irtipito on ollut hyvin varovaista. Sellainen tuntuma olisi, että Oona saattaisi ottaa ritolat Elämänsä Uroksen perään.

Viime viikolla Oona pyysi illalla ulos ja päästinkin takapihalle ilmaa nuuskimaan, lenkiltä kun oltiin tultu tunti sitten. Mutta Neitikoira marssikin määrätietoisesti portille ja yritti ottaa selvää portin tekniikasta. Ei näin tyttöseni, takaisin sisälle sieltä!

Mutta pakko se on myöntää, että olihan se herttaista, kun eräänäkin yönä Oona töni minua varovasti kuonollaan hereille ja hiljaa kuiskaten mörisi ja jutteli, voisinko päästää hänet ulos. (Aiempina öinä se oli kokeillut kaikkea piippauksesta, haukkumisesta, yli kävelemisestä ja oven kolisuttamisesta lähtien...)
Ei, Oona ei päässyt siltikään pihalle. Itkuinen koira tuli viereeni ja pian nukahti siihen.
On se niin kovin rakas, tällaisinakin hetkinä. ♥

Maastokausi 2010

2010-10-25T13:45:00.000-07:00

Tässä viimein tilastoja myös maastokisoista.

Maastoissa nähtiin kaudella 17 kilpailussa 193 suoritusta. Kisoista 15 oli yhdistettyä, vain kahdessa kisassa urokset ja nartut oli jaettu omiin lähtöihinsä; ensimmäisissä (Talvimaastot) ja viimeisissä (Hailuoto). Vain kahdessa kisassa oli yli 20 afgaania, jopa 7 kisassa oli alle 10 afgaania, mukaanlukien Suomenmestaruusmaastot!

Maastoissa kilpaili 88 afgaania (35 urosta, 53 narttua). Afgaaneja oli 30 eri kasvattajalta, 51 eri pentueesta.

Maastokisoissa afgaaneille jaettiin 27 serttiä, 66 SA:ta ja 5 cacilia. Diskejä annettiin 17 (uroksille 10, nartuille 7), joista kolmelle afgaanille kaksi. 0-suorituksia oli 26, tähän en laskenut esim. 45 pistettä juosseita, mikä on periaatteessa myös nollasuoritus. Alle sadan pisteen suorituksia oli 14. 500 pisteen raja rikottiin 7 kertaa (Papatazin Pulp Fiction 2, Hienohelman Opal 2, Kirman Thara 1, Punapaulan Evita 1, Scaramis Relax And Do It 1).

Maastovalioiksi valmistui kolme afgaania: Kirman Tahira, Punapaulan Evita ja Yazakhan's Tornado Of Souls.

Hailuoto

2010-10-21T04:57:00.001-07:00

Kauden päätöskisat Hailuodossa olivat mieleenpainuva kokemus. Upea paikka kisata, upea paikka seurata kisoja!

Matkaa tuli Jyväskylästä about 400 km sivu, johon lasketaan puolen tunnin lauttamatka. Joka oli mennessä varsin extreme kokemus, jonka olisin mieluusti voinut olla kokemattakin: olimme autolautassa toisessa rivissä ja sinne asti löi välillä aaltoja laidan yli, kun hieman myrskysi. Onneksi oli pimeää, enkä nähnyt ympärillä vellovaa merta... Puhallutti ja puhallutti, mutta selvittiin!

Rata-alue oli todellakin lähellä Rantasumpun mökkialuetta: ikkunasta näki lähtönumeron! Itse rata kierteli meren rantaviivan tuntumassa hienolla hiekalla. Joko sanoin, miten upea upea paikka se oli! En voinut olla haaveilematta siitä, että Noonanen joskus juoksisi täällä.

Paikka oli upea upea tietenkin myös kuvata. Onnekseni lauantaina oli pääasiassa aurinkoista, joten muistikortille tallentui kohtalaisesti onnistuneita kuvia. Pientä epätarkkuutta ja suttua, mutta parempaan ei tuolla laitteistolla pysty. Siinä kuvaillessa ja parasta toivoessani tein päätöksen seuraavasta säästökohteesta: se parempi obiska... (Yleensä kun lausun tällaista ääneen, hajoaa pesukone, tietokone tai autosta joku juttu, joka nielee vaivalla säästetyt euroset. Katsotaan, miten käypi...)

Saarella ei ollut niin kylmä, mitä etukäteen pelkäsin. Kunnon kerrospukeutumisella selvisi mainiosti! Toki siellä kävi koko ajan napakka tuuli, mutta suurin ongelma oli, kun hienoa hiekkaa oli silmät täynnä ja kirskui hampaissa. Juuri kun sai termoksesta kaadettua kahvia, tuuli pyöräytti sekaan osan Hailuotoa.

Lauantaina seurasin siis lähinnä afgaanit. Rata sopi afgaaneille erittäin hyvin, keskiarvona taidettiin saada kauden parhaimmat pisteet. 3 afgaania juoksi yli maagiset 500 pistettä ja useampi koira yli 450 pistettä. Hienoa! Uroksia oli 12, narttuja 7, joten jaettujen lähtöjen lisäksi nähtiin se erikoisuus, että uroksia oli kisaamassa noin paljon! Muutama koira juoksi ensikisansa ja mielenkiinnolla jään odottamaan ensi kautta.
...talvimaastoihin ei olekaan enää montaa kuukautta! :D

Ai niin, kuvia löytyy täältä:
http://picasaweb.google.fi/elettaria80/Hailuoto2010#
Kuvissa borzoi Ivan, salukit Noa ja Dali, sekä kaikki afgaanit.

Ratakausi 2010

2010-10-10T13:45:00.000-07:00

Ratakilpailut ovat tältä kaudelta ohi ja yhteenveto afgaanien osalta on valmis. Suurin osa tuloksista on otettu Vinttikoiraliiton tuloksista, mutta osa on poimittu eri foorumeilta, joten pieniä virheitä saattaa olla. Edelleen kritisoin sitä, miten nettiaikakautena tuloksia ei saada nopeammin esille!

Kaudella 2010 afgaaneilla oli 21 ratakilpailulähtöä (16/480m, 1/350m, 4/280m), joissa nähtiin 63 juoksusuoritusta. Kaudella kilpaili 21 afgaania 15 eri kasvattajalta, joista uroksia oli 7, narttuja 14. Ensikilpansa tällä kaudella juoksi 5 afgaania (4 urosta, 1 narttu). Diskejä tuli 2 afgaanille.

3 afgaania saavutti 8 kv-aikaa (Kirman Tahira 5, Kirman Thara 2, Yhazin Storm Over Kilimanjaro 1), yksi afgaani valmistui ratavalioksi (Kirman Tahira). Rataennätyksiä tuli 4 (Kirman Tahira 2, Nabila's Jet Set Queen 2). Kauden nopeimman ajan 36,93 juoksi Kirman Tahira.

Tahira on siis hallinnut kautta suvereenisti, muiden tullessa useita sekunteja perässä. Tämä on tuonut oman haasteensa kilpailuttamiseen, koska samassa lähdössä juoksee hyvin eri tasoisia koiria. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että suurin osa kilpailevista koirista näkee vieheen vain etusuoran verran, seuraavan kerran maalissa. Juoksevatko jäljessä tulevat koirat enää täysiä, kun viehettä ei näy? Jos koiria kisaisi enemmän (kuten esim. whippettejä), voitaisiin lähdöt jakaa nopeusluokittain ja saada näin tasaisempia lähtöjä. Afgaaneissa tämä ei ole mahdollista, kun kisaamassa on vain muutama koira per kilpailu. Mutta näillä mennään, paras koira voittaa, täysin ansaitusti.

Joka tapauksessa tilastot näyttävät pitkästä aikaa hyviltä: vain kaksi diskiä (yllättäin juurikin tehosiskoksille Tahiralle ja Tharalle), ei yhtään keskeytystä. Uroksia on ilmestynyt radalle ilahduttavasti ja hieman yllätyin, kuinka monen eri kasvattajan koiria oli kisaamassa. Hienoa! Muutama afgaani on jäänyt kv-ajasta vain kymmenyksiä, ensikaudelle on siis tavoitetta.

Maastopuolelta jäljellä on enää ensi viikonloppuna juostava Hailuoto. Menen sinne koko viikonlopuksi, merenranta kisapaikkana täytyy olla mahtava! Ja ei, Oona ei ole kisaamassa. :/
Maastoyhteenveto tulee myös jossain vaiheessa, siinä onkin vähän enemmän työstämistä.

Retkeilyä

2010-10-02T09:31:00.000-07:00

Luonnossa liikkuminen on yksi meidän rakkaista "harrastuksista". Mieli lepää ja leppoisa vaeltelu (merkityillä reiteillä!) tuo tarpeellisen tauon joskus hektiseenkin arkeen. Monesti kierretään tuttuja polkuja, joskus taas esim. luontoon.fi -sivustolta etsin mukavia ja sopivia reittejä jos ajellaan kauempana. Oona on tottunut retkeilijä. Vanhemmiten Oonasta on tullut hiukan laiska, joten irtipito on vuosi vuodelta helpompaa. Nykyäänhän Oona ei poikkea polulta kuin pienen pakon edessä tai hepulin vallitessa. :) Nytkin sienestysreissuilla Oona on asettunut polulle makaamaan ja odottamaan, että Omegan kanssa tullaan metsästä ja jatketaan matkaa.

Omega nauttii retkeilystä täysillä, välillä jolkottelee kevyesti polkuja, välillä kiitää hullun lailla metsikössä. Pikkuhiljaa grey on alkanut saada järkeä vauhdinkäyttöön: aina ei tarvitse juosta täysiä, vaan nyt Omega malttaa jo hieman sovittaa vauhtinsa maaston vaativuuteen. Greyksi Omega lienee varsin ketterä, mutta afgaanin taituruus hipoo täydellisyyttä, johon grey ei voi kyetä. Siksi olen edelleen varsin varovainen, minkälaiseen maastoon Omegan kanssa mennään: muutama kiva reitti on listalla "joskus", jyrkkien ja korkeiden kalliopudotusten vuoksi. Lisäksi pitkospuut ovat näköjään Omegalle kompastuskivi. Yleensä Omega juoksee suomaastoa pitkospuiden vieressä, mutta kallioisella pätkällä meillä oli edessä ongelma: kun ei pääse louhikkoa pitkin, ei voi kiertää, mutta pitkospuillekaan ei voi astua.

"Ei! Nyt et yritäkään mennä sieltä!"

Onneksi oli velipoika matkassa ja pitkospuut mentiin tällä tyylillä:

Käyhän se noinkin, Omega antaa kyllä kantaa mukisematta, mutta... Jos joskus pääsen Karhunkierrosta tekemään, täytyy pohtia kerta jos toisenkin, lähteekö Omega mukaan. Tai sitten pitää aloittaa lihaskuntoharjoittelu: rinkka selkään ja koira syliin.

Ihana kuva pienestä metsäneläimestä:

Toinen rakas metsälammen reunassa huilaamassa. Meidän retkillä ei vauhti huimaa ja taukoja pidetään aina kun siltä tuntuu.

Luonto on lumoava monella tapaa, yksityiskohdat ovat välillä varsin kiehtovia.
(klik klik)

Kuka muu näkee tässä leijonan? :D

Näitä oli tässä puussa useampi. Jonkinlainen kasvain?

Oona oiottavana

2010-09-11T07:46:00.001-07:00

Pari viikkoa sitten Oona satutti jalkansa. Juoksi Omegan kanssa menemään, yhtäkkiä pitkässä heinikossa täysstoppi ja suoraa huutoa. Kun huuto vain jatkui ja jatkui koiran seisoessa paikalla, tajusin, ettei kyse ole afgaanimaisesta parkaisusta, vaan nyt sattui oikeasti. Minä juoksin koiran luokse (nopeammin kuin Bolt, luulisin) ja huuto vain jatkui, Oona nojasi minuun, roikotti vasenta etujalkaa ja huusi vain. Kun koira hieman rauhoittui, lähdettiin kinkkaamaan autolle, joka oli onneksi parin sadan metrin päässä. Kotona tunnustelin koiran läpi, mutta jalasta ei löytynyt mitään poikkeavaa: ei naarmuja, ei kipupisteitä, ei aristuksia taivutellessa, kynnet ok, varpaat ok. Venytykset antoi tehdä normaalisti.

Seuraavana aamuna Oona veti jopa turvalleen lattialle, kun hyppäsi sängystä normaaliin tapaan eikä etujalalle kärsinytkään varata. Pari päivää kipulääkitystä, viikko lepoa, mutta ongelma ei täysin poistunut. Hitaassa kävelyssä sitä ei huomannut, mutta reippaammassa kävelyssä ja ravissa koira kevensi jalkaa selvästi. Pitemmän lenkin jälkeen ontui taas kaikessa vauhdissa.

Eilen käytin Oonan hierottavana ja tarkistettavana. Takaosassa oli lihasjumeja, lavoissa myös pientä kireyttä. Vasen puoli oli kipeämpi lavan takaa joten sikäli syy löytyi. Onko ontumisella syy-yhteys myös takaosan lihaksiin vai onko se oma juttunsa?

Oona oli jälleen ihan kympin tyttö: makasi rauhassa paikallaan, kipeistä kohdista ilmoitti lipomalla huuliaan ja nostamalla päätään. Kun hieronta tuntui hyvältä, ihan silmät menivät kiinni. Kipeää aluetta lähestyessä silmät aukesivat ja kaiken tämän avulla koiraa oli äärettömän helppo lukea. Hieronnan jälkeen Oona teki normaalin syvän venyttelyliikkeensä ja sitten häntä heiluen autolle.

Tänään oli ilo huomata, miten paljon hieronnasta oli apua: Reippaassa ravissa ontumaa ei juuri havainnut ja tosiaan Oona meni ihan vapaaehtoisesti ja iloisena pitkällä askeleella, eikä laahustanut perässä. Minä olen moittinut koiraa laiskaksi, mutta entä jos kyse on ollut kipeistä lihasjumeista?? Hyvä minä, tosi hienoa...

Mutta tästä opittiin paljon!

Seuraava hierontakerta on viikon - parin kuluttua, siihen asti tehdään normaaleja venyttelyjä ja pintahierontaa sekä pieniä jumppaliikkeitä, joihin sain ohjeistusta.

Omega 1 vuotta!

2010-09-02T10:44:00.000-07:00

Rakkaista rakkain rimpula reyhound rinsessaiseni,
Omega 1 vuotta tänään!

♥♥♥♥♥♥♥♥♥♥♥♥♥♥♥♥♥♥♥♥♥♥♥♥♥♥♥♥

SMM-10

2010-08-21T10:36:00.000-07:00

Leppoisa kisapäivä takana kameran takaa katsottuna. SFK:n järjestämät maastojuoksun SM-kisat pidettiin edellisvuoden tapaan Halilan kumpuilevilla pelloilla. Rata oli reilu 700 metriä pitkä ja vaati koirilta kuntoa nousuineen ja laskuineen. Suurimman osan päivää vallitsi poutapilvinen sää, ideaali kisaamiselle. Välillä peltokummulla zoomaillessa oli jo kylmä ja näpit olivat jäätyä.

Yleisön joukossa oli hämmästelemässä heppakin.

Kisapäivänä nähtiin basenjeja...

Faaraokoiria...

Ja ibizanpodencoja.
Huomaa punaisen koiran ilme. :D (Klik)

Onko se lintu? Onko se teräsmies? Vai onko se cirneco?

'
Sloughit olivat edelleen viehättäviä ja kauniita. Ja juoksivatkin kivasti.

Välillä oli hyvä pysähtyä miettimään tuomariston kanssa, miten se pari juokseekaan.

Salukeissa urosten voittoon juoksi Sharraque Asvinn, Noa. Kesän Euroopanmestaruuskisojen pronssisija kirkastui Suomenmestaruus kultaan! Vakuuttavan näköistä juoksua sekä alkuerässä että finaalissa.

Afgaaneissa juostiin yhdistetty kisa, koiria oli lopulta paikalla kahdeksan. Alkuerien jälkeen kolme parasta oli 12 pisteen sisällä, joten kaikki oli mahdollista. SM-tittelin juoksi lopulta itselleen Papatazin Pulp Fiction, jonka suorituksia oli ilo katsella.

Kaikenkaikkiaan mielestäni onnistuneet kisat. Vetonaru katkeili tosin joitain kertoja palautusten aikana, mutta itse kilpailusuorituksen aikana vain kerran. (?) Kisapäivänä hylättyjä suorituksia tuli muutama, nollasuorituksia vähän enemmän. Näissä tapauksissa koirat eivät hukanneet viehettä, juokseminen ei vain huvittanut tällä kertaa. Muutama koira (eri roduissa) teki erikoisen suorituksen sikäli, että ne juoksivat osan matkaa oikein hyvin. Sitten pysähtyivät miettimään, hengailivat hetken ja sitten päättivät sittenkin juosta maaliin asti.
Vain muutama kompurointi ja kerran yksi koira (päättömästi ennakoidessaan) juoksi vetonaruun, joka oli tosin pysähdyksissä.

Huomenna auton nokka suuntaa kohti Tamperetta ja Kaupin rataa, jossa starttaa Greyhoundien SM-kisojen finaali. Luvassa jotain ihan mieletöntä menoa, jota katsoessa kylmät väreet kulkee kroppaa pitkin ja voin vain haltioituneena katsella, miten koira voi olla niin upea ja nopea.

Sairaslomailua II

2010-07-31T11:59:00.000-07:00

Olipahan taas episodi.

Niin se taas greyn nahka sanoi räks. Asian teki monimutkaiseksi se, että koirat olivat hoidossa 160km:n päässä paikassa, jossa ukkosmyrskyn jäljiltä ei ollut kännyköissä kenttää! Onneksi veljeni ymmärsi heti ottaa koiran kiinni, teipata kyljen ja lähti ajelemaan eläinlääkärille. Joka oli lomalla! Ja edelleenkään ei puhelimessa kenttiä. ...joten suunta Äänekoskea kohti. Siinä matkalla puhelin toimi ja tässä vaiheessa mä sain puhelun. Keskusteltiin, sain mailiin kuvia ja sovittiin, että mä alan soitella lääkäriä. Ja aika saatiin usean tunnin päähän, joten ilmoitin veljelleni, että ajelee takaisin ja minä tulen perästä. Veljeni ei olisi enää ehtinyt lähteä viemään koiraa 100 km:n päähän, sillä töihin piti keretä, joten minä pakkasin laukkuni ja vapaapäivän suunnitelmat muuttuivat kerrasta.

Vamma oli onneksi suhteellisen pieni, parin sentin luokkaa ja sijaitsi selän puolella. Hetken jo mietin, kannattaako lähteä tikattavaksi, mutta haavassa oli yksi kohta, mikä näytti pikkuhiljaa antavan periksi ja pelkäsin edellisen uusintaa, eli kun nahka venyy tarpeeksi, tapahtuu repeäminen. Eikä tämä kuuman kostea kelikään tietysti ihan paras vaihtoehto ole avohaavanhoidolle.

Rauhoitus meni hyvin, tietysti illan minulla oli vaisu ja vähän pöllyssä oleva koira. Harmitti suuresti, sillä kun maalla oltiin, niin nyt oli kaikki kiva kiellettyä ja vinttikoirakerholta lainaan hakemani käsiviehekin oli ihan tarpeettomana. Ja että pikkuinen grey oli taas tuomittu remmilenkkeilyyn.

Seuraavana aamuna kun heräsin ja haukoittelin, sain välittömästi kimppuuni sen saman, onnellisen ja ihanasti elämäniloa täynnä olevan greyn, joka jakoi suukkoja vuoroin minulle ja vuoroin kissoille. ♥ Onnettomuudesta ja vammasta ei tietoakaan ja Omega on välillä kovin kummissaan, miksi nyt ei saakaan hypätä sohvalta selkänojan yli lattialle tai miksi lelua ei saisi nakella ilmaan loikkien itse perään.

Onnea tietysti sikäli, että pikkuvammasta on kyse, vaikka toki olisi saanut jäädä tapahtumatta. Mutta parannellaan tämä parhaimpien taitojemme mukaan ja sitten taas paluu normaalielämään.

Maastoharjoituksissa 21.7.

2010-07-22T13:45:00.000-07:00

Olipahan harkat vol. tosi mones.

Oonaa pyydettiin juoksupariksi maastoharkkoihin ja paikkana oli hiekkamonttu jossain Laukaan korvessa. Kartasta katsoin oikein sopivan oikoreitin, josta kesälomilta tullessa on hyvä mennä, eikä tarvitse ajaa Jyväskylään saakka ensin mutkaa.
Milloinkahan mä eksyn sen verran kunnolla, että se epämääräinen hiekkatie ei tunnu hyvältä idealta, oikaisee miten paljon hyvänsä?
Ajeltiin, ajeltiin ja vastaan tulee Y-risteys, jossa ei ollut tien nimeä kumpaankaan suuntaan. Joku olisi kääntynyt takaisin, mutta eeeeenhän minä! Entten tentten vaikka vasemmalle. Kilometrikaupalla monttuista hiekkatietä, korpea ja lisää monttua. (Ei karttaa, ei navigaattoria, ei nettiä...) Viimein päästiin asfaltille, hyvin kaponen tie vielä sekin. Mutta nyt hetken ajettuani löytyi edes joku viitta! Ja sitten puhelu veljelle, jotta katsotko missä päin on tällainen tie ja kumpaan suuntaan mun pitää kääntyä. (Pienen hiljaisuuden jälkeen puhelimesta kuului varovainen : "Nii mihin sä olitkaan menossa?" ja "Ai mitennii et tiedä, minkä kunnan alueella olet?" :D)

Mutta viimein perillä! Porukkaa oli mukavasti ja oli ihana nähdä kerhon uusia tulokkaita ja tulevaisuuden lupauksia. :)

Ihanaa, että paikalla oli myös kuvaaja, joka kärsivällisesti otti kuvia pyynnöstä.
Kiitos paljon Salla Kuikalle hienoista kuvista!

Jep, Oonakin juoksi oikein mallikelpoisesti:

...tosin juoksulinjat olivat NIIN oonamaisia, kuin vain mahdollista oli. Lähtö oli hyvä, luja kiihdytys. Sitten koiran pää nousi vähän ja huomasin sen vilkuilevan ison hiekkakasan vasemmalle puolelle, missä lanka pöllytti hiekkaa ilmaan. Sinne siis, vaikka viehe ja Onyx katosivat kasan oikealle puolelle. Vielä muutama reilu ennakointi ja Oona taisi juosta vain kolmasosan koko radan matkasta. Fiksu tyttö: mitä sitä juoksemaan pitkää matkaa vieheen perässä, kun voi mennä odottamaan, että viehe vedetään syliin! Jei...
Mutta hei: Se kuitenkin juoksi sen koko matkan!

Onneksi Onyx ei tuntunut välittävän parinsa omalaatuisista linjauksista.

Koska maastona oli hyvä hiekkapohja, myös Omega pääsi moottorivieheen perään. Sille viehettä tosin vedettiin vain muutaman kymmenen metrin suora. Mutta oli mukava nähdä, millä volyymilla Omega ampui vieheen perään! Ensimmäisiin harjoituksiin verrattuna Omega ei nyt vieheellä kiinnittänyt huomiota yleisöön ja muihin koiriinkaan, pärinä ei haitannut lähtöpaikalla ja kropan hallinta kiihdytyksestä jarrutukseen oli oikein hienoa. Kohta olisi tiedossa koppitreeniä ja Kaupissakin pitäisi ajella kerta jos toinenkin.

Ome jarruttaa:

Kesälomailua

2010-07-18T12:50:00.000-07:00

Historian lämpöisin hellejakso osui juuri kesälomani ajalle. Toisaalta aika kiva, toisaalta suurin osa tekemisestä on täytynyt sijoittaa liki yöaikaan. Jopa kissat ovat mieluummin majailleet päiväsaikaan sisällä ja ovat vasta yöllä siirtyneet tarhan puolelle.
Nelli päiväunilla tuulettimen pohistessa. Huomaa äärettömän karvainen nojatuoli... :D

Onneksi asumme keskellä vesistöjä ja koirat ovatkin saaneet uida/kastautua/kahlata lähes jokaisella lenkillä. Etenkin Oona arvostaa. :)

...mutta Omegakin tietää viilentäytymisen tärkeyden.

Ystävien kanssa tämä kaikki on paljon kivempaa! Kuvissa Omega Karo-schäferin ja Wänni-kelpien kanssa pärskyttelemässä hellepäivänä. Oona nöksähti (älä kysy mistä, en ole ihan varma :D) ja makasi rannalla, välillä ihan käänsi selkänsä moiselle riehumiselle.

Mamman oma ballerina, joka vetten päällä tanssahtelee... :D

Vettä korvassa, vettä linssissä...

Kotipuolessa käydessämme Omega nautti maalaiselämästä täysillä, eivät helteet paljoa hidastaneet! Tosin Mamma hidasti ja välillä koira oli vain otettava sisälle, että malttoi välillä huilatakin. Mutta kun ne jalat vain veivät! Välillä huomasin, että siellä se grey taas vetää itsekseen pellon sarkaa päästä päähän, juoksuttaa lelua tai tekee koordinaatioharjoituksia juoksemalla siksakkia marjapensaiden välissä. Ihailtavaa ahkeruutta, mutta... :)
Matalan, pikkuruisen ja kuivan ojan ylikin tulee Omegan mielestä hypätä näin:
(klikkaa kuvaa ja näet sen suurempana)

Oona on hyvinkin mielellään lepäillyt, huilannut, ottanut päikkäreitä ja pötkötellyt. :D Kun Neitikoiran kimakkaa käskyä ulko-oven avaamisesta ei kuunneltu, Hän oli ihan itse avannut oven ja marssinut sisälle sohvalle makoilemaan. Eli Oona osaa avata oven molempiin suuntiin, huomasin. ...seuraavaksi metsästimme kaksi avoimesta ovesta karannutta kissaa takaisin turvaan ja totesimme, että pienen tauon jälkeen ulko-ovea täytyy pitää taas lukossa. Edihän niitä aikoinaan availi toistamiseen, ihan vain avaamisen ilosta.

Vaan mikä mahtoi saada Oonaan näin kovasti virtaa, että se hepuloi pitkän aikaa menemään?? Koska todellakin on melko harvinaista, että marssijärjestys on tämä.

Reinon ansiota tämä kaikki. :)

Uusi tuttavuus Reino sai tyttöjen päät sekaisin, Oonankin! Oona oli niin innoissaan EHANASTA, reippaasta ja kivasta pikkukoirasta, että tosiaan sai hepulin ja rallatti Omega kannoillaan pitkin pihaa. Ja Reino ihmetteli. :D
Harmillista, etten saanut kelvollista kuvaa Oonasta ja Reinosta, mutta se oli sellaista pyörimistä ja Reinosta näkyi välillä vain vähän varpaita, kun se oli Oonan tarkan tutkimisen ja nuuskimisen kohteena.

Tässä vielä ihana kuva:

Helteet taitavat nyt helpottaa, mutta kesä jatkuu. :)

Uusia asioita

2010-07-03T06:11:00.000-07:00

Maailmassa monta, on ihmeellistä asiaa.
Se hämmästyttää, kummastuttaa,
pientä kulkijaa.

Omegalla, 10 kk, tulee edelleen lähes päivittäin vastaan uusia asioita. Kesä on tuonut tullessaan seuraavia:

Jänis.
Istuimme autossa, kun tuo koipeliini hyppeli nurmikolla, söi korsia ja hyppeli taas. Omegan silmät laajenivat ja koira tuijotti jänistä hievahtamatta hieman väristen. ...ja suupielestä alkoi valua ohut kuolavana.

Siili.
Tutustuminen siiliin tapahtui, kuten kaikilla koirillani. Hirmuisella hopulla perään, nenä piikkeihin ja sitten tasajalkaponnistus metrin verran taaksepäin. Nenän hieromista, pari aivastusta ja suurta ihmettelyä: mikä on tuo sähisevä piikkikasa?! Kiertämistä, haukkumista ja tassulla läpsimistä. Mutta kaukaa toki.

Pörriäiset.
Omega pitää huolen, että asumme ötökkävapaalla alueella. Slurps vain, ja sinne menee itikat, kärpäset kuin perhosetkin. Ampiaistakin maisteltiin kerran ja pienen uikahduksen kanssa sylkäistiin nopeasti pois. ...mutta muutamaa minuuttia myöhemmin pyydysti sellaista taas takapihalla.

Heinäsirkat.
Kun säkätys kuuluu, mutta mitään ei näy! Pikkuinen grey on yrittänyt kaikenlaista hyppy-yllätys-loikkaa, muttakun ei. Vetää välillä mietteliääksi, "kuulenkohan mä omiani..?".

Hevonen.
Omega seurasi silmät suurina laiduntavaa hevosta, tärisikin hieman. Pian koko koira suorastaan vapisi ja hampaista alkoi kuulua "kalikalikalikali". Poiskaan ei olisi halunnut, mutta pelotti ihan pirusti. Mikä on tuo julmettu, korskuva eläin??

Sammakko.
Tien poikki loikkiva, nyrkin kokoinen sammakko kiinnitti heti huomion. Ennenkuin ehdin paikalle, sammakko oli tönitty kuonolla pari kertaa ympäri ja Omega veti hiekkaista sammakko-parkaa takajalasta varovasti pitkin maata. Ei ei tytöt, ei näin. Kukkahattuinen Mamma piteli koiria kiinni, kunnes sammakko oli päässyt turvaan ojaan. Katsoa saa, muttei koskea.

Käärme.
Mutta kuminen sellainen. Kokeiltiin Omegan reaktiota, kun se näkee maassa käärmekerän. Koiralla nousivat korvat pystyyn, hirmuinen spurtti, mennessä käärmettä hännästä kiinni ja ai että kun olikin hauska lelu! Hmmm...

Puutarhatonttu.
Ehkä pelottavin asia maailmassa?
Mutta kun se mykkä puolimetrinen pikku-ukko tuijotti hievahtamatta myssynsä alta, sitä oli pakko haukkua. Vielä matkan päästä Omega vilkuili taakseen, ettei tuo vain seurannut meitä. Ihmeteltiin Omegan kanssa molemmat, kuka tuollaisia pitää pihallaan.

Treenausta treenausta

2010-06-22T13:02:00.000-07:00

Viime viikon kopitustreenit menivät oikein hienosti, molemmilta. Oona näytti parasta osaamistaan ja kopista lähtö oli jälleen nopean upea. Harmillisesti vieheen vetäminen hieman epäonnistui ja ensin Oona oli saada vieheen kiinni, jonka jälkeen viehe lähti vauhdilla taas karkuun. Kun viehe pysähtyi, Oona ei juuri kiinnittänyt huomiota moiseen, vaan se oli sit niinq siinä. Noh, aika tyypillistä Oonalle.

Omega laitettiin menemään pari kertaa avoimen kopin läpi, jonka jälkeen oli pieni tauko ja sitten sama suljetusta kopista. (Ja sain neuvon: "Elä höpötä sille koiralle sinne koppiin, että se saa keskittyä!" XD) Pieni säpsähdys kopin veräjän päästämästä pamauksesta, mutta sitten täysiä perään. Toinen veto suljetusta kopista olikin sitten ihan pro ja siihen oli hyvä lopettaa.

-------------------------

Tänään puolestaan ajeltiin Tampereen Kaupin radalle.

Oona.
Oona on Oona.
Tänään ajattelin, että pään hakkaaminen seinään saattaisi olla jopa mukavampaa, mitä juoksuharrastus tämän koiran kanssa.

Ihan oikeasti, Oona on juossut nyt viimeisen puolen vuoden aikana erittäin hyvin Omegan seurana: monipuolisesti, pitkiä matkoja, useita kertoja ja tietysti on joutunut pistellä ihan täysiä mukana pysyäkseen. Ja mä kuvittelin, että nyt on kunto hyvällä mallilla, maastotreenitkin menivät niin hyvin. Ja niinkuin edellä käy ilmi, kisojakin ihan suunnittelin.

Onneksi tehtiin tämä reissu ja onneksi etsittiin kissojen ja koirien kanssa jokin ajanottoväline.

Kävin hakemassa koiran lämmittelyä varten autosta ja ihme kolina kävi, kun koira käveli. Hmmm, irroitetaan aurinkolasit koiran turkista. Hmmm, todetaan, että aurinkolaseista on yksi sanka jo jäänyt johonkin...

Oona oli intopiukkana, veti tohkeissaan kopeille, sujahti lähtökoppiin ja jälleen upean nopea kopista lähtö. Ensimmäiseen kaarteeseen asti ok... Ja sitten. Muutama katsoja sanoi, että koira hyytyi, mutta tosiaan minun on vaikea uskoa sitä. Se on juossut huonommalla liikunnalla paljon parempaa aikaa. Loppumatka oli kyllä melkoista hölkötikölkkää ja vieheen pysähtyessä koira lompsotti ohi ja jäi odottamaan minua.
Aika 280 metrillä: 28 ja risat. Mie en järkytyksestä muistanut enää kymmenyksiä, mutta noilla sekuntiluvuilla ihan sama.

Koira ei vaikuttanut juoksun jälkeen väsyneeltä: ei suurempaa puuskutusta, palauttelussa käveli kevyesti ja palautui hyvin nopeasti. Kaikki siis viittasi siihen, että jostain syystä koira vain jätti juoksemisen kesken. Minkä takia? Voi kun tuo osaisi puhua. Mutta kisasuunnitelmat meni sen myötä jäihin ja katsotaan nyt mitä keksitään. Ainakin lihashuoltoon varataan aika.

Omegan vuoro.
Nämä olivat Omelle ensimmäiset ratatreenit ja hui kun jänskätti! Minua siis, koira oli iloinen oma itsensä. Menimme 480 koppien eteen, josta lähtö handslippinä. Omega hoksasi lähestyvän vieheen, lähti hienosti perään ja upea kiihdytys! Tuttava katsomosta sanoi, että kaarteessa etusuoran jälkeen koira pisti vielä uuden vaihteen silmään, mutta siinä vaiheessa viehe pudotettiin.
Hetken aikaa Omega seisoi vieheellä, sitten se juoksi minua vastaan. Ja taas täysiä vieheelle, nyt se otti sen suuhunsa ja toi minulle hyvin tohkeissaan.
Hienoa Omega!

Kotiin tultuamme kävimme vielä pelloilla juoksentelemassa jännitys ja matkustamisen kankeus pois jäsenistä. Sitten saatiin sellainen musta itikkaparvi kimppuumme, että kilpaa juostiin autolle ja sitten viimein väsyneinä, mutta tyytyväisinä oltiin kotona.

Hiekkakuoppareissinkii

2010-06-17T10:26:00.000-07:00

Omegan sairaslomailu alkaa olla ohi ja vapaata liikuntaa on harrastettu nyt muutamana päivänä. Tänään kamerakin pääsi ulkoilemaan, sillä vesisateeseen tuli pieni tauko. Haavassa eivät tikit pitäneet kaikilta osin, kuten ennustettavissa oli, mutta nyt ollaan siis jo kovasti voiton puolella. Yksin ollessaan pidin Omegalla kennelkoppaa, joka oli ehdottomasti kauluria kätevämpi vaihtoehto. Omega parin minuutin ajan pyyhki kuonoaan nojatuoliin ja tassulla raapaisi koppaa muutaman kerran. Sitten se kävi juomassa (koppa edelleen päässä) aivan kuin olisi aina elänyt koppa päässä! Samoin napuroiden syöminen kävi näppärästi, kun yöllä alkoi vain rouskutus käydä. On se näppärä ja reipas likka!

Ajelimme hiekkakuopalle, joka alkaa olla ylikansoitettu. Nytkin jouduimme turvautua vaihtoehtoon kaksi, ja silti ympäriltä kävi crossipyörien pärinä. Rasittavaa. (Vaikkakin ajaminen on kyllä hauskaa, joten ymmärrän sikäli.)

Aluksi Oona päätti, että täällä on tylsää, eikä Hän halua liikkua. Istui pitkät tovit ja huokaili.

Omega puolestaan onnellisena jolkotteli siellä täällä ja otti välillä itsekseen spurtteja ja hyppelyitä.

"Jotta minä kuulisin sinut paremmin!"

Hetken aikaa tuumailtuaan...

...ja hieman Omegan yllytyksestä...

JIPIIIIIIII!!!

Weeeeeeehhh!!!
Lisävauhtia antaa kummasti karvanpala Omegan suussa.

Ihana kuva Oonasta, varpaan ojennusta myöten. :D

Riehumisen jälkeen on toki vilvoiteltava. Omega on käynyt eri lätäköihin makaamaan vain muutaman kerran, Oonalle puolestaan kelpaa mikä tahansa edes etäisesti vettä muistuttava.

Omega pärskytti vettä Oonan päälle ja haastoi vielä riekkujaisiin. Oonaa ei kiinnostanut, Hän halusi nyt viilentäytyä rauhassa.

...paitsi hetken kuluttua ralli oli taas mukavaa! Omega määräsi suunnan ja vauhdinkin jälleen karva suussa. Niin sitä siis mentiin...

...ja tultiin...

Ja mentiin taas. Ihanaa nähdä Oona vauhdissa jälleen!

Omega himmailee ja katselee taakseen, tuleeko Oona vielä perässä.

Tulihan se, ja yhtäkkiä olikin taas kiire ja Omegakin joutui kiihdyttää tosissaan.

Isosta vesilammikosta oli mukava juosta läpi moneen kertaan. Pärskis, loiskis!

Ja kerran vielä!

Sitten unohtui kuvailut. Metsästä ilmestyi kolme crossipyörää, jotka ajoivat hiekkakuopan reunaa eteenpäin. Ja sitten nuorimmainen läks! Kiihdytys ja pyörien perään! Raivostuttavaa oli se, että crossailijat kiihdyttivät myös ja lopputulos oli, että pyörät ja koira olivat kovaa kyytiä menossa kohti maantietä! Liekö tahdonvoimaa vai mitä, mutta juuri ennen risteystä Omega teki U-käännöksen ja samaa vauhtia juoksi takaisin. Olihan siinä kurkku taas allekirjoittaneella kipeä...

Huomenna olisi tiedossa koppitreenit ja käsivieheenvetoa, tiistaina ajellaan Kauppiin harjoittelemaan ja katsomaan miten lyhyt matka menee. Pienesti toiveissa olisi ratajuoksun veteraanimestaruuskisat, mutta toistaiseksi näyttää siltä, että työt haittaavat suuresti harrastusta, enkä matkaan pääse. Mutta onneksi koirat ovat onnellisia jostain tämän päiväisen kaltaisesta. :)

Sairaslomailua

2010-05-30T10:06:00.000-07:00

Piti se tämäkin oppia kantapään kautta.

Oonaa ja Omegaa juoksuttaessa en ole ikinä pitänyt kennelkoppia. Kun ne leikkii niin nätisti, kumpikaan ei kuumu ja hammastelu ei ole totista.
Mutta ei se muuta tarvitse, kun greyn nahka sanoo räks ja poks.

Olisin jopa luullut, että oli tapahtunut kunnon haukkaus, ellei kaikki olisi tapahtunut ihan silmieni edessä: Koirat juoksivat rinnakkain ja normaaliin tapaan välillä hammastelivat ja tönivät toisiaan. Oona nappasi karkaavaa Omegaa kyljestä (nivusesta) ja ehdin nähdä, että jälki tuli. Mutta sekuntia myöhemmin, kun Omega ponnisti eteenpäin, ihoon repesi kämmenen kokoinen jälki! Sitä seurasi sydäntä särkevä huuto ja grey kieppui paniikissa pitkin rinnettä. Oona pysähtyi kuin seinään ja oli ymmällään. Kun Omega hetken kuluttua oli rauhoittunut, hänen mielestään ei ollutkaan mitään hätää ja se tuli härkkimään Oonaa uuteen ralliin! Ja minä juoksen puolipaniikissa koiran perässä, että tänne jumalauta!! Autolle oli matkaa reilu kilometri, kaupunkiin puoli tuntia. Mistä lääkäri (kuka lääkäri!?) ja olikohan se puhelin edes matkassa?

Pääsimme eläinlääkärille tuntia myöhemmin ja koira kursittiin kasaan. Nahasta oli leikattu pari riekaletta pois ja ihoa riitti juuri ja juuri ommeltavaksi.

Haava on tosi huonossa kohti ja tässä saakin sitten toivoa parasta, että paranemisprosessi tapahtuu sujuvasti. Potilas nukahti uudelleen, kun tultiin kotiin, mutta ainakin ensialkuun näyttää ihan lupaavalta sikäli, että reipas reihaundi olisi muka itse hypännyt pois autostakin! Hoitotoimenpiteet helpottuvat, kun koira on luottavainen ja käsiteltävissä.

Seuraavat pari viikkoa ainakin tiedossa on siis remmilenkkeilyä. Omegalle pitää kehittää paljon touhuttavaa, jotta se voi purkaa energiaansa siten, nyt kun juoksuaskelia ei voi ottaa. Sängylle hyppääminen on myös estettävä. (Nukutaankohan me siis seuraava yö siskonpedissä olkkarin lattialla..?) ...mistä voidaan johtaa juttu siihen, että pientä potilasta luultavasti (hyvin todennäköisesti :D) hemmotellaan jonkin verran tulevina viikkoina. Etenkin kun takaraivossa pyörii se ajatus, että tämä kaikki olisi voitu estää yhdellä kennelkopalla. Muistuttakaa minua tästä, jos joskus näette nämä kaksi rallattamassa ilman koppaa.

Kesän ensimmäiset maastoharkat

2010-05-20T03:14:00.000-07:00

Oona aloitti huudon jo siinä vaiheessa, kun auto pysähtyi ja se kuuli mönkkärin äänen ja näki ihmiset ja koirat pellon laidalla. Se tiesi välittömästi, mitä tänne oltiin tultu tekemään. Ovesta se yritti rynniä väkisin pellolle, vaikka yleensä se odottaa lupaa hypätä alas. Ja sitten kun yritettiin lähteä peltoa kohti vuoronumeroa laittamaan, koiralla oli julmettu nelivetoryömiminen päällä.

Omega puolestaan oli niin ÄÄÄÄÄRETTÖMÄN iloinen ja onnellinen, kun joka puolella oli suukoteltavia ihmisiä ja uusia ystäviä, kaikki olisi pitänyt päästä tervehtimään! HyppypoNppu hyppypoNppu... Siinähän sitä oli pitelemistä.

En ihan muistanut, mitä sirkusta kahden koiran kanssa kulkeminen on harjoituspaikalla... Autolta oltiin kuljettu vajaa 200 metriä, kun allekirjoittaneella olivat kädet jo maitohapoilla.

Mutta sitten Omega vakavoitui.
Mikä on tuo juttu, mikä vilistää pellolla?! Ja kaikki kaveritkin sinne tiiviisti tuijottivat, osa huusi ja riuhtoi perään. Unohtui Omeltakin pomppimiset ja pikkulikka oli ihan tohkeissaan! Ja kun isosisko Oonakin vain huusi ja yritti sen muovipussin perään, niin senhän TÄYTYI olla jotain äärettömän mielenkiintoista.

Itse harjoitussuoritukset onnistuivat molemmilta oikein mainiosti.
Oonalle vaihdoin vieheeksi oman ketunkarvan, jotta saaliina on jotain muuta kuin muovisuikaleen härpäkkeitä. Koiraa lähettäessäni olin lentää nenälleni, Oona kun melkein ryömi eteenpäin matalana vetäessään ja olipahan vaikea pidellä. Olisi pitänyt kehua enemmän, mutta lähinnä ulos tuli ähkäisyjä, kun yritin pitää tasapainoni... XD

Viimein liikkeelle! Alun Oona otti hyvin ja sitten tapahtui se suurin ihmetyksen aihe: Viehe kulki kohti pellon nurkkaa, jossa se kiersi pienen puun ja jatkoi reunaa myöten vasemmalle. Ja Oonapa ei ennakoinut ja juossut viehettä vastaan, vaan täysin oikeaoppisesti seurasi nurkkaa myöten! Koska ennen tuollaista on tapahtunut? 4 vuotta sitten? Olin aidosti hämmästynyt ja varsin tyytyväinen: tauko on todella tehnyt hyvää. Mutkan Oona otti vähän varovaisesti ja kysymys lähinnä kuuluu, muistaako se viime kesän tiukan mutkan volttaukset vai onko jossain lihasjumeja?

Lopun se tuli myös hyvin, tosin loppupätkällä juoksussa näkyi parin viimekuukauden löysäilyt ja lihaksissa varmasti tuntui. Mutta matka oli oikein passeli, kuten etukäteen ajattelinkin. Tuollaista pätkää se juoksee helposti Omegan kanssa rallia ja sikäli ei joutunut juosta loppua "verenmaku suussa". Viehe pysähtyi ja Oona tarrasi kiinni karvaan. Mä otin karvasta kiinni myös ja Oona taisteli vastaan, vaikka mä miten riepottelin ja nostelin. Oona palautui juoksusta oikein hyvin, suurin puuskuttaminen loppui nopeasti ja se otti vesiannoksen aina tarjotessa.
HIENOA OONA!

Omegalle otettiin ensimmäiset vedot käsivetovieheellä maastotreenien lopuksi.
Ensimmäinen veto oli melko lyhyt, ihan että näkee, miten koira reagoi. Omega seisoi korvat pystyssä ja vähän ihmeissään katseli, mikä on tuo juttu. Kun viehe nykäistiin liikkeelle, Ome empi hetken (siis sekuntin luokkaa...), mutta sitten hieman Mamman avustuksella lähdettiin yhdessä perään.

Toinen veto oli pidempi ja Omega tiesi nyt homman nimen. Se seisoi jännittyneenä, kun kysyin "mikä sssshiellä on?? Onko sssshe kissssha?" Se lähti oikein hyvin perään ja nyt juoksussa ei näkynyt yhtään epäröintiä. Vieheelle se vähän antoi kyytiä, mutta toisaalta ne siellä kauempana odottelevat uudet kaverit olisivat kiinnostaneet myös... Jätimme toistot siihen, sillä koiralla oli ollut jonkin verran jo odottelua ja energiaa oli varmasti kulunut yleiseen töhöttämiseen. Viikonloppuna on luvassa lisää käsiviehetreeniä, nyt rauhallisessa ympäristössä, jotta koira voi keskittyä siihen omaan työhönsä.

Aurinkoa ja lämmintä, samanhenkistä ja mukavaa seuraa, innokkaita ja kauniita koiria. Ei hassumpi harrastus. :)

ps. Ilmoitusluontoisena juoruna, että Omegalla taitaa olla jotain sutinaa Onyx-afgaanin kanssa. Onyx nuoli Omegan korvat hyvin huolella, moneen kertaan ja ai että kun Omega oli niiiiiiin coolisti, silmiään siristellen ja oikein tärkeän näköisenä. ♥

Luonnetesti 16.5.

2010-05-16T09:44:00.000-07:00

Sa-Fa järjesti ensimmäisen luonnetestiviikonlopun afgaaneille 15.-16.5. Helsingin Oulunkylässä. Tuomareina olivat Riitta Lehmuspelto (afgaaniharrastaja hänkin) ja Bengt Söderholm.

Perustietoa luonnetestistä löytyy mm. täältä:
http://www.dogsports-online.com/lte/esittely.htm

Kyllä jänskätti ajella, mielessä ehti käydä kaikenlaista! Mutta 12 tuntia ja 600 km myöhemmin allekirjoittanut on yhtä hymyä, sillä Oona suoritti testin erittäin mallikelpoisesti. ♥

Juuri ennen meidän vuoroamme testiä suorittanut afgaani pelästyi räminätynnyriä todella paljon ja minä nieleskelin itkua, mihin ihmeeseen minä olen tyttöäni tuomassa. Että siitä lähdettiin...

Laitan videon Oonan testisuorituksesta esille, kunhan löydän datakaapelin jostain... Lämmin kiitos Tuuli Koivumäelle kuvaamisesta!

Testi alkoi tuomarin tervehtimisellä, hän kyseli koirasta perusjuttuja ja lopuksi rapsutteli Oonaa, joka vasta pienten kehujen jälkeen astui itse askeleen hillitysti eteenpäin. Hyvin tyypillistä afgaanille tietysti.

Seuraavaksi oli leikkituokio Oonan lempparilelulla, kuminauhan päässä olevalla ketunkarvalla. Vaan blaah niinq1! Vähän Mamman mieliksi Oona käytti karvaa suussa, mutta siinä se. Nyt ei jaksanut innostua. Mutta sanoinkin tuomarille, että tää riippuu nyt sitten ihan tuulen suunnasta...

Seuraavaksi oli kelkkakoe, jossa koiraa kohti vedettiin narulla kelkan päälle kyhättyä ihmishahmoa. Oona reagoi hahmoon lähes välittömästi, mutta kun kelkka pysähtyi, Oona meni omatoimisesti melkein välittömästi katsomaan, mikä kumma se oli. "Kelkan pesä" eli mistä kelkka lähti liikkeelle, ei kiinnostanut laisinkaan ja kun vielä käveltiin kerran kelkan ohi, Oona taisi tuumata, että tuo nyt on jo nähty.

Seuraavassa osiossa kävelin Oonan kanssa eteenpäin, kun sermin takaa tuli esiin uhkaavasti lähestyvä tuomari, keppiä heilutellen. Jälleen Oona reagoi heti, murinalla ja lopulta haukulla jota ensin urheasti teki edessäni. Kun tuomari vain lähestyi, Oona siirtyi taakseni. Kun tuomari heitti kepin pois ja alkoi jutella ystävällisesti, Oona ei olisi halunnut tulla pois selkäni takaa. Siinä vaiheessa jätin koiran tuomarille ja menin pienen matkan päähän. Kutsuttaessa Oona tuli hienosti suoraan luokse. Heh, se kyllä rimpuili heti perään, mutta tuomari odotti, kunnes Oona antoi silitellä.

Mm. temperamenttia kuvattiin testissä, jossa koiran tuli kävellä pitkällä hihnalla (=tilaa reagoida) kanssani kapeahkoa lauta-aidan reunustamaa kujaa pitkin. Juuri kun koira oli ohittanut haalarimytyn, se kiskaistiin vinssin avulla ihmismuotoon. Jos koira halusi, se sai käydä nuuskimassa heti haalaria. Oona reagoi ryntäämällä eteenpäin, mutta ei juuri jäänyt miettimään asiaa. Kuten yleisöstä sanottiin testin jälkeen: "häntä nousi heti takaisin ylös."
Heti kujan jälkeen peräämme laskettiin vierimään telineeltä rämisevä tynnyri. Jälleen Oona reagoi aivan oikeaoppisesti pakenemalla, mutta ei sinkoillut sinne tänne vaan melkein heti kääntyi katsomaan, mikä juttu se oli. (Niin, eihän se kotonakaan juuri reagoi, vaikka makaa keittiön lattialla jaloissa ja multa putoaa pelti pään viereen...)
Vielä sama kierros ilman häiriöitä ja tarkkailtiin, kuinka koira on palautunut. Oona ei välittänyt tuon taivaallista. Itse kuvittelin, että se olisi muistanut ja reagoinut, mutta eihän nyt Oona...

Pimeä huone -testissä on todellakin melkein säkkipimeä huone, jonka lattialla oli mm. pressu. Esteenä oli pari sermiä, joiden taakse minun piti mennä odottelemaan koiran reaktiota. Yhden sermin vierellä oli toinen tuomareista, toinen tuomareista päästi koiran hetken kuluttua perääni. Itse testin aikana ajattelin, ettei tämä nyt mennyt ihan niinkuin piti sillä Oona jäi ovensuuhun. Itseasiassa olin kuvitellut, että Oona olisi marssinut suoraan luokseni. Testikuvauksessa kuitenkin kerrotaan, että tärkeintä ei ole missä ajassa koira suoriutuu huoneen poikki vaan pääasia on, että koira liikkuu ja toimii koko ajan. Ja mitä tekee minun Oonani. HAUKKUU! KOMENTAA! "Mamma heti tänne! Minä en ole tulossa sinne! Tule TÄNNE!" Minä pyysin huoneen perältä, että tule tänne ja koira riiteli vastaan. Tuomari sanoi, ettei kyse ollut pelokkuudesta, sillä koira ei arastellut yhtään pressupintaa vaan hyvin määrätietoisesti oli teputtanut paikallaan (polkenut jalkaa maahan, kuten kotona... eh...) ja käskytti Mammaa esiin. Tuomari oikeastaan todeten sanoi, että tää koira taitaa käskyttää kotonakin... :D

Terävyyttä mitattiin testillä, jossa Oona laitettiin lyhyeen remmiin seinään kiinni ja minä poistuin paikalta. Pian esiin tuli uhkaileva tuomari. Tuomari sanoi, että Oona halusi oikeastaan sulkea silmänsä ja olla kuin mitään ei olisikaan. Oona palautui nopeasti, antoi tuomarin käsitellä ja sykekin oli ihan ok pelottelun jälkeen.

Lopuksi oli vielä suhtautuminen ampumiseeen. Laukausvarma, kuten uskoinkin.

Tuomarin kommentteina oli mm. "hyvin tyypillinen afgaaninarttu", "taisi olla tälle koiralle vain vähän erilainen iltapäiväkävely" ja "hermorakenne kyllä on kunnossa".
Lisäksi minulle aivan uutta (:D) oli Oonassa se, että se kuulemma todellakin ajattelee, ennenkuin toimii. Tuomarit sanoivat, että jokaisessa kohdassa koirasta näki, että NYT se tekee jotain. Häntä nousi pystyyn ja ryhti nousi juuri ennenkuin se toimi.

Testin yhteispistemäärä oli 155, josta osasuoritukset menivät seuraavasti:
TOIMINTAKYKY +1 kohtuullinen
TERÄVYYS +1 Pieni ilman jäljelle jäävää hyökkäyshalua
PUOLUSTUSHALU +1 Pieni
TAISTELUHALU +2 Kohtuullinen
HERMORAKENNE +1 Hieman rauhaton
TEMPERAMENTTI +2 Kohtuullisen vilkas
KOVUUS +1 Hieman pehmeä
LUOKSEPÄÄSTÄVYYS +3 Hyväntahtoinen, luoksepäästävä, avoin
LAUKAUSPELOTTOMUUS +++ Laukausvarma

Kyllä, Mamma on Noonasesta todella ylpee! ♥

Se olisi kesä nyt!

2010-05-01T03:30:00.001-07:00

On tätä odotettukin.
Afgaaninomistajalle ei ehkä sitä helpointa aikaa, mutta en valita. Kolmekymmentä astetta lämpöisempää ja lenkillekin pääsee taas lähes mihin vain, eikä tarvitse välillä rämpiä metrisessä lumihangessa. Yyyyh, en halua edes muistella!

Järvenrannassa on usean metrin levyinen sula kaistale ennen jäätä, joten ajattelin olevan turvallista jälleen kulkea rantapolkua, kun koirat eivät tottumuksesta pääse enää juoksemaan (heikoille) jäille, vaan on vesi vastassa.

Wroooong!

Omega bongasi jään pintaa pitkin liitelevän lokin ja sitten läks. En ollut vielä huolissani, kun koira pärskytti vedessä menemään, Oona tekee samoin myös. Mutta kun vesi syveni ja koira vaihtoi hyppimisestä uimiseen, Omega sai huomioni. Kun vastaan tuli jääsohjoa ja viimein jäälautta, jonne koira yritti punnertaa itseään, järvellä raikui OOOMEEEGAAAAAA!!! (Älä ikinä huuda vinttiä pois saaliin perästä. Paitsi silloin kun...)

Sata kauhukuvaa mielessä ja vielä hetki, ja allekirjoittanut olisi lähtenyt kahlaamaan hyiseen veteen myös. Onneksi lokki kaarsi jo takaisinpäin, ja koira seurasi tiukasti katseellaan seuraten perässä. Rannalle päästyään lokki oli kadonnut ja uintireissu virkisti sen verran, että Omega sai todellisen vesihepulin ja säntäili vain menemään edes takas, rinnettä ylös alas.

Mitä teki Oona kaiken tämän aikana?
Hyvin onnellisena makasi rantavedessä kaulaa myöten, nautiskellen otti lipaisuja järvivedestä, puhalteli ja katseli, että siellä se kakara menee.

Oona kävi "uimassa" useaan kertaan saman lenkin aikana. Välillä nuuskutteli rantakaislikkoa ja spurttaili Omegan kanssa kangasmetsässä. Vielä pieni piehtarointi hiekalla ja siinähän mulla oli äärimmäisen kaunis koira!
Ja aatella, että se toinen oli kotiin päästyämme jo ihan kuiva ja vain parit hiekanmuruset pyyhkäisin harjalla pois!

Oonan kiimanjälkeisestä ajasta sen verran, että jos juoksuaika oli tuskaa, niin valeraskausaika päästiin hiukan helpommalla. Karvaa on pudonnut se normaali määrä massusta ja kyljistä. Onhan se laiska ja flegmaattinen, mutta ei niin paljoa mitä yleensä. Pari kertaa mä olen lenkillä ylämäkeen koiraa vetäessäni tainnut sihahtaa, että voitko kävellä itse, mä en jaksa vetää enää! Ja kun Oona tajuaa, että ollaan lähellä kotia tai autoa, askel muuttuu kevyeksi ja koira lähes tanssahtelee.

Ja vain kerran Oona lyyhistyi tielle makaamaan, eikä noussut kävelemään, vaikka vedin remmistä. Ei auttanut taikasanat HERKKU tai KISSSSSSA. Kaula vain venyi ja korina kävi. Ihan pisteeksi koira kierähti selälleen, makasi x-asennossa ja sieltä katseli, että mitäs meinaat tehdä nyt!? VETELÄ koira kainaloon ja menoksi. Tietysti Oona osaa valita paikan niin, että siinä on aina yleisöä, jota tämä episodi huvitti oikein paljon. Naapuri ihasteli, että "voiiiii, eikö se halua kävellä. Ja noin osaa olla. Voiii, hih hih."

Voiii, toden totta. Mutta kyllä se tästä kohta helpottaa.
Luonnetesti olisi parin viikon kuluttua ja toivottavasti koira ehtii normalisoitua siihen mennessä. Harmittaa, että testi tulee juuri tähän aikaan, mutta minkäs teet. Mittaa siinä koiran taistelutahtoa, kun sitä ei voisi vähempää kiinnostaa. :D Hiukanko jännittää.
Mutta raporttia seurannee.

Vuosi sitten

2010-04-02T07:07:00.000-07:00

Vuosi sitten elettiin surullista ja raskasta aikaa,
rakasta Ediä on niin ikävä.

Halatkaa, rutistakaa, rapsutelkaa omianne. Joka päivä.
Ne ovat täällä kuitenkin vain niin lyhyen hetken.

Juoksuajan ihanuutta

2010-03-03T11:48:00.000-08:00

Oonan juoksujen perusteella voisi tarkistaa kalenterinsa, edellisestä kiimasta on jälleen kulunut jämpti 10 kk. Aikaisemmin hormonimyrskyissä minulla on ollut äärimmäisen kiukkuinen Neitikoira. Ei, ei aggressiivinen, vaan kiukkuinen. Mikään ei ole silloin hyvin. Ruoka on pahaa, sitä on liikaa, liian vähän tai väärässä kupissa. Kissa katsoi pahasti ja tyynykin on väärin sängyllä. Siitä saan osakseni kimakkaa haukkua ja kiljahtelua, jonka jälkeen yleensä oli vielä pienet itkut sängyn alla.

Vaan Oonalla, 6 vuotta, alkoi tikittää biologinen kello, kuten minulle osuvasti sanottiin. Meillä on nyt menossa ihan erilainen juoksu, mihin on totuttu. Ei kiukuttelua vaan tilalle on tullut piippaus. Piippada paappada hela tiden. Sitä on kestänyt nyt reilun viikon, ehkä saman verran vielä jäljellä ja ihan rehellisesti on myönnettävä, että ensimmäistä kertaa minulla on hermot kireällä koiran käyttäytymisen vuoksi.

Ihan alussa koira herätti ja piippasi yöllä, kun ulos olisi päästävä. Ja siellä käytiinkin pariin otteeseen. Koira nuuskutteli ilmaa, maisteli lunta, piippasi ja piehtaroi, jolloin hoksasin, ettei kyse ole nyt vatsavaivoista. Oona viettää sisälläoloaikansa ikkunan äärellä kaukaisuuteen tuijottaen ja piipaten. Välillä tehostaa viestiään katsomalla minua ja sanomalla vähän lujempaa, että tuonne pitäisi päästä. Illalla kun vedän verhot eteen, Neitikoira menee sinne verhojen väliin katsomaan kaukaisuuteen ja piippaa. Ulkona ei voi oikein kävellä, kun pitää piipata tai kieriskellä maassa. Aamupissakin tulee kymmenenä eri pikkulirauksena. Yöllä se tönii kuonolla hereille ja piippaa, kun pitäisi päästä ulos piippaamaan. (Reilu viikko vajailla yöunilla, ei ihme että kiristää...)

Sisätiloissa se astuu Nelli-kissaa, nuolee Omegaa totisena ja aina liikahtaessani ryntää toiveikkaana ulko-ovelle. Ja sitten pienet itkut, kun Mamma on tyhmä, eikä tajuu. Eilen se itki ja pureskeli samaan aikaan rikki Omegan pupulelua: repi irti molemmat korvat, nenän ja hännäntöpön. Tänään saman käsittelyn sai PikkuPossu. Yyy-yyy-yyy-narsk-narsk-yyy-yyy.

Oikeasti, välillä ei voi kuin nauraa (toki salaa Neitikoiralta), mutta kyllä mä olen vilpittömästi onnellinen, kun tämä on ohi. Mitä mahtaa tulla mahdollisesta valeraskausajasta?

Isosisko opettaa...

2010-02-11T14:07:00.000-08:00

...mutta pikkusisko ei vaan tajuu. :D

Oona tekee kyllä parhaansa, että voisi siirtää kaiken oppinsa, osaamisensa ja tietonsa eteenpäin, mutta Omegalla ei ole suurta (minkäänlaista?) mielenkiintoa moiseen. Ja ihan oikeasti Oona on vuoroin hämmästynyt ja välillä jopa ärsyyntynyt, kun pentu vain katsoo, että "aijaa", eikä tee elettäkään seuratakseen. Useita kertoja Oona on vuoroin katsonut pentua ja sitten minua, ja sitten syvästi huokaisten luovuttanut. :D

Viikko (vai oliko se kaksi?) sitten jäällä Oona yritti ensimmäisen kerran saada kakaraa mukaan siten, että muka-näki jotain vastakkaisella rannalla ja nykäisi juoksuun samalla haukkuen. Vilkuili taakseen, seuraahan se kakara, ja juoksi nykien. Omega juoksi perässä hetken matkaa, mutta kun Oona vain määrätietoisesti jatkoi eteenpäin, alkoi riepuista greynpentua jänskättää. Eihän Mammaa voi jättää ja näin kaukanakin ollaan. Ja juoksi minun vierelleni istumaan korvat pystyssä, jotta mitä se isosisko nyt meinaa. Oona pysähtyi ja yritti uutta nykäystä, muttakun ei. Varsin tympääntyneenä Oona raahusti takaisin (umpihankea, hah hah haa sille) ja kävi rannan puolelle makaamaan, eikä hetkeen huomioinut Omegan leikkiinkutsupyyntöjä, vaan hyvin loukkaantuneena katseli ihan toiseen suuntaan. :D

Oppitunti ruuan varastamisesta myös epäonnistui lähes täydellisesti. Olin makkarin puolella muuttolaatikoita pakkaamassa ja pöydälle unohtunut leipäpussi laitettiin jakoon. (Vaikka Oona on ahne, niin reilupeli se olla pitää!) Oona sen oli ottanut alas, ei epäilystäkään, koska en ole nähnyt ikinä Omegaa kahdella jalalla esim. pöytää vasten, vaikka hyvin ylettäisikin jo. Mutta homma meni puihin siinä vaiheessa, kun Omega juoksi leipäpala suussa makkariin: "Mamma katso minulla on ihana leipä, otatko sinäkin, voi miten hyvää leipää, mumsk mumsk, keittiössä on lisää, mumsk mumsk."
Oonan ilme keittiössä oli hiukan kypsä, kun menin pelastamaan loppuja leipiä.
Ja Omega hyppi riemuissaan vieressä: "Mammakin tuli syömään, eikös ole ihanaa!" :D

Myös kaappien tarkistuksen opettelussa on hieman hiomista. Oona avaa ovet ja laatikot ja kakara istuu vieressä, vähän niska körmyssä tarkasti seuraten. Oona nuuskii laatikoita ja näyttää pennulle, tästä nyt sitten vaan. Ja Omega istuu paikallaan, niska vähän körmyssä ja katsoo: "Niin mitä että?"

Siinä, kun minulla afgaanit (vai pitäisikö kuitenkin sanoa afgaaninarttuni...Edi oli hyvin paljon suoraviivaisempi tapaus) ovat huomanneet jotain, ovat näytelleet täysin tietämätöntä ja samalla kehittäneet toimintastrategiaa, kun Mamma poistuu huoneesta, toimineet ja taas näytelleet täysin tietämäntöntä asiasta, tämä pikkuinen grey joko tekee tai on tekemättä.

Siinä kun Oona jää kiinni jostain kielletystä, niin se nöksähtää ja menee makkariin mököttämään ("kun en ikinä mitään hyvää saa syödä tarpeeksi"). Omega katsoo, että ahas, tätä en saanut, mitäs sitten tehtäis. Tosin rakas Eppuseni oli tällainen, ettei voi ihan laittaa vastakkainasettelua afgaani-grey. Juurikin tuossa ruuan varastelussakin oli yleensä niin, että Oona söi piilossaan, minkä kerkesi ja Edi toi esim. juuri leipäpalan minulle, jotta "olisitko ystävällinen ja pitelet tätä leipää". ♥

Näiden vuorovaikutusta on hirmuisen mielenkiintoista seurata ja ihan oikeasti tekisi mieli virittää joskus webbikamera, jotta näkisi, mitä täällä touhutaan silloin kun en ole paikalla.

Kuulumisia

2010-01-30T11:46:00.000-08:00

Pakkanen on viimein hellittänyt (ainakin hetkeksi) ja tänään onkin ulkoiltu kahteen eri otteeseen pidemmät riekkujaiset jäällä. Lunta sateli ja taivas oli pilvessä, joten sinnikkäästä yrittämisestä huolimatta kuvat ovat luokattoman huonoja, sorry... Nyt olen taas aika vakuuttunut siitä, että seuraava hankinta lienee kuitenkin se parempi kamera obiskoineen. Harmittaa vietävästi, kun hienot tilanteet ja pentuaika menee ohi tuollaisia suttukuvia ottaessa.

Omega kasvaa kohisten ja on kohta Oonan korkuinen! Tokihan tuo on vielä ihan pentunen, mutta alkaa näyttää jo selvästi greyltä. Ja mikä parasta: on minun mielestäni hirmuisesti mamma-Roon näköinen. ♥

Hampaat vaihtuvat ja minkäänlaista järsimisen tarvetta Omegalla ei ole ollut. Pahimpana tuhoina ovat pureskellut kuulakärkikynä ja öljyvärisivellin. Edelleenkin voin todeta, miten hirmuisen helppo pentu tässä on kasvamassa! Sisäsiistiksikin kakara oppi ennätysajassa. Jo reilun parin viikon ajan ei ole esim. tullut pissoja sisälle työpäiväni aikana! Vahinkoja tulee vielä silloin tällöin, mutta aikas hienosti alle 5 kk:n ikäiseltä vauvalta.

Mutta tässä vielä päivän kuvasatoa. Pahoittelut vielä huonosta laadusta, mutta tunnelma välittynee. :)

Oona 6 vuotta!

2010-01-09T06:33:00.001-08:00

Kuusi vuotta sitten syntyi Maailman Hienoin Afgaanineiti, Rinsessojen Rinsessa.
Onnea Rakas Oonani!

♥♥♥♥♥♥♥♥♥♥♥♥♥♥♥♥♥♥♥♥♥♥♥♥♥♥♥♥♥♥♥♥

Omega BARFaa

2009-12-07T11:27:00.000-08:00

...kyseessä on tosin Omegan oma versio: Bones And Rotten Food. Uuuh...

Jo edellisellä vierailukerralla veljeni luona Omega löysi EHANAN aarteen, viikkoja (?) vanhan räkätin raadon talon takaa. Ehti syödä siitä pätkän matkaa, ennenkuin huomasin asian ja nakkasin raadon syvemmälle metsään. Nyt pari viikkoa myöhemmin tuo sama raato (oletan näin, vaikka ihan sama; raato kuin raato...) oli taas pikkuneidin hampaissa ja olipahan työ saada se pois! Pikkuneiti puri hammasta yhteen ja jos hellitin otetta, se yritti niellä kokonaista siipeä eteenpäin. Kyllä teki pahaa, mutta pakko oli paljain käsin vetää vain mätiä sulkia pois.

Toisen AHAA! -elämyksen Pikkuneiti sai pellolla.
JÄNIKSENPAPANAT! Niitä se nuuskutti ja etsi, söi minkä kerkesi. Kiellot menivät kuuroille korville. Tai ei eihan kuuroille: heilutti se häntäänsä, että mä kuulen juu, mutta kun nää on niin hyviä *mumsk mumsk*

Juu, Mammaa ei suukotella hetkeen.

Uusia kuvia piti ottaa, mutta ei onnistu näillä vehkeillä. Salaman kanssa tulee ihan surkeita räpsyjä, ilman salamaa ei saa olla mitään liikettä. Tosi harmi, koska pentu kasvaa kohisten, 10 kiloa ohitettiin juuri. Ja viehetreenitkin olisi ihana ikuistaa. Kun Omega saa karvaan otteen, niin leuat napsahtavat kiinni ja irti se ei päästä. Välillä Oona on ottanut karvan toisesta reunasta kiinni, ravistellut ja juossut menemään. Ja Omega on sinnikkäästi pitänyt kiinni. Tänään repesi pala toppatakkiakin siinä rytäkässä. Olin vasta ottamassa karvaa taskusta ja samalla pikkuinen grey lensi ilmassa karvaa tavoitellen ja naskalihampaat upposivat takkiin. Onneksi päätös uuden takin ostamisesta oli tehty juuri edellisellä viikolla, joten saatoin vilpittömästi ja välittömästi kehua pentua.

Oona oli myös kovin innoissaan, vaikka välillä tuo leikki on ollut jopa ihan laiskanpuoleista, sellaista "teen Mamman onnelliseksi kun hyppään edes sinnepäin". Tänään hommassa oli taas ruutia ja Oona oli täpäkän terävänä, reagoi jokaiseen karvan liikahdukseen. Hienoa Neitikoira!

Yksi onnistuneen tapainen kuva. Mä en ymmärrä, miten kuvassa sattuu olemaan juuri sellainen "minä olen pienen pieni riepuinen grey -ilme", sillä koira oli juuri rallattanut ympäri pihaa ja pysähtyi järsimään pensaan oksia, josta matka jatkui vieressä makaavan Oonan niskaan. :D

Oonalla ja Omegalla on lystiä

2009-12-02T12:51:00.000-08:00

Hieman pimeää ja epätarkkaa kuvaa kököllä MovieMaker-muokkaamisella, mutta ajatushan on se tärkein. Mamman rakkaat pitävät lystiä. ♥

Pikkuneidin kuulumisia

2009-11-28T13:42:00.000-08:00

Hänellä alkaa olla omaa tahtoa. Omega ei "uskalla" vielä olla täysin ignooraamatta, mutta heti huomaa, kun Omega ei haluaisi: Se nakkelee päätänsä taaksepäin, teputtaa paikallaan ja esim. kissanhiekkalaatikon ääreltä riitelee takaisin kimeällä haukulla ("mutta kun minä haluan!"). Ja tottelee sitten kuitenkin, kun Mamma on uhmakkaasti vain hiljaa ja odottaa. Luoksetulosta saa hirmuiset kehut ja halit, mutta saas nähdä, miten kauan tuo riittää palkinnoksi.

Nyt on allekirjoittaneella täydellinen aika joko onnistua tässä kaikessa tai munata lahjakkaasti. :D Johan tässä onkin ihmetelty, miten vinttikoiralapsi noin hienosti tottelee, tulee luokse jo pelkästä ajatuksesta jne. Nyt alkaa tuntua normaalilta. ;)

Nyt pitäisi kovasti siis pitää irti, kutsua luokse, päästää irti, kutsua luokse, päästää irti, kutsua luokse ja palkita niin maan perhanasti. Ja ehkä olla hemmottelematta liikoja...

Kasvattaja kyllä varoitteli (terkkuja vaan :D), että greystä voi saada perskärpäsen aina huomioimalla, mikä esim. Oonan kanssa on ollut ihan mahdottomuus, eihän sitä joskus näe tunteihin tässä kämpässä. Ja mä niin itsekseni päätin, että tuota en ainakaan mokaa. Omega on nyt ollut minulla reilun viikon ja kuinkas kävi. Pieni inahdus ja mä käännyn katsomaan: "Mitä kulta?"

Juu, tuohon on tultava loppu. Mä muistan, miten tuo oli vaikea ja hankala pala oppia vuosia sitten Edin eroahdistuksen kanssa kamppaillessa, mutta jos mä onnistuin silloinkin, niin kyllä se onnistuu hyvin sopeutuvaisen pennunkin kanssa. Nyt on jo edistytty siihen pisteeseen, että mä käännyn katsomaan ja ehdin henkäistä. :D Pikkuhiljaa, pikkuhiljaa.

Olimme ensimmäisellä vierailulla veljeni luona nelisen päivää. Parin tunnin automatka meni erittäin hienosti, Omega on mielettömän hieno autossamatkustaja. Tonin kolmesta kissasta se ei tuumannut mitään erikoista, kahden nuorimman (Viola ja Sebastian, ½ vuotta) kanssa oli jo jonkinlaista kanssakäymistä; nuuskuttelua ja peräkkäin kävelyä. :)
Siellä oli iso piha, missä juoksennella ja kyllähän toi parivaljakko O&O juoksikin. Välillä nujuamista, että Oona makasi maassa ja Omega niskassa, välillä jompi kumpi juoksi lelu suussa ja toinen perässä jne.

Edelleen Omega antaa mulle täydet yöunet ja mä luulen, että tuskin se enää aikaistaa aamujaan. Aamu alkaa yleensä siten, että Omega käy ensin suukottelemassa "Minä heräsin nyt!" ja sitten hyppää lattialle hetkeksi leikkimään itsekseen lelulla. Tuon viiden minuutin aikana mä ehdin tottua ajatukseen heräämisestä ja pian kuuluukin piip piip ja sitten lähdetään ulos, kellon käydessä yhdeksää - kymmentä. (Oonan aikana: pentu heräsi ja sekuntia myöhemmin alkoi kuulua hätäinen ÄÄöööÄÄÄöö "Minulla on hirveä hätä!" ja siinä oli puoli minuuttia aikaa suoriutua ylös pennun teputtaessa paikallaan. Ja tuo tapahtui vuoden ikään asti jokainen aamu ennen kuutta. :D)

Loppuun muutama kuva "siskoksista". Oona on ottanut Omegan niin täysin ystäväkseen, etten mä olisi edes uskaltanut kuvitella mitään tällaista. Mä muistan miettineeni, miten Oona mahtaa järkyttyä ja suuttua jos ja kun pentu tulee. Olin niin väärässä; Oonan elämä on taas iloa täynnä. :)

Todella harmillista, että vieläkään ei saatu parempia kuvia, mutta tässä jotain. Vaikka kuvissa näyttää, että käynnissä on välillä hirveä taistelu, tuo kaikki on hiljaista hammastelua ja välillä kuuluu vain pieni "uh", kun törmäilevät toisiinsa. :)

Omega mahdutti itsensä kissanpetiin ja tuo olikin vierailun ajan ihan kestosuosikki. Katsotaan, mahtuuko pikkuneiti tuohon seuraavallakin kerralla.

Tervetuloa kotiin pikkuinen Omega!

2009-11-21T09:56:00.000-08:00

Pikkuinen grey-neiti Omega saapui kotiin muutama päivä sitten ja välittömästi tuntui, että perhe on taas "kokonainen". Miten tuntuukaan taas niin normaalilta kuljettaa kahta koiraa, laittaa ruokia kahteen kuppiin, ...

Oona on ottanut tulokkaan äärettömän hyvin vastaan. Heti ensimmäisenä aamuna (Omegan kanssa kotiuduttiin puolen yön maissa) Oona ja Omega istuivat keittiössä kylki kyljessä odottamassa aamupalaa. Ulkona Oona näyttää mallia afgaanihepulista ja pikkuinen menee perässä, minkä kintuistaan pääsee, eli aika lujaa. En voi olla liikuttumatta, kun näen sen riemun ja onnen Oonan ilmeessä, kun se peuhaa pennun kanssa.

Kissat eivät järkyttyneet asiasta niin paljoa, mitä aluksi pelkäsin. Ihmetystä tuo natiainen aiheuttaa, sehän on selvä. Kuvassa ihmettelevät porukalla Omegaa, joka ensimmäisenä päivänä ruokaili siinä alapuolella. :D

Omegasta kissat ovat vielä hieman jännittäviä, kun kissat eivät väistä ja tuijottavat vain kissamaiseen tapaan tiiviisti, mutta päivä päivältä pikkuinen on muuttunut uteliaammaksi. Kissanhiekkalaatikko tuli tutuksi juuri ja täytyy laittaa portti wc:n ovelle. Kun se kissan kakkendaal vaan on niin hyvää.... (Ja sitten suukotellaan Mammaa. Reilukerho. :D)

Lisää kuulumisia varmasti piakkoin. Ensi viikolla saan uuden satsin kuvia, kun veljeni pääsee testaamaan uutta objektiiviaan. Blogin ulkoasua pitäisi myös uudistaa, mutta se saa odottaa vielä hetken.

Viikonloppureissaamista

2009-11-09T06:41:00.000-08:00

Viikonloppu meni reissatessa. Kävimme yökylässä Vuokatissa ja sunnuntaipäivänä kiertelimme Kainuun maisemissa Hiidenportin reilun 7 kilometrin lenkin, jonka polut kiemurtelivat pääasiassa kangasmetsässä. Suoalueilla oli leveät pitkospuut ja jyrkkiin nousuihin oli rakennettu rappusia, joten lenkki oli oikein mukava kävellä. Laavupaikalla paistettiin makkaraa ja juotiin kahvia. Ehkä kuitenkin se paras osuus retkestä?? :)
...ja sehän on se vakavin osuus myös. Ainakin Oonan mielestä. Virallinen makkaravahti seurasi hyvin tarkasti, että kaikki tuli tehtyä oikein. Tosin Oonan mielestä tuossa on pari vaihetta liikaa, paketista ottamisen ja syömisen välissä.

Sunnuntaina matka jatkui veljeni luokse, jossa odottivat kaksi maailman EHANINTA kissanpentua, puolivuotiaat sisarukset Viola ja Sebastian. Kissat ovat tottuneet Oonaan erinomaisesti ja kyllähän tuota voi jo leikiksi kutsua, vaikkakin Sebastian on vielä vähän varovaisempi. Viola on puolestaan melkoinen rämäpää, eikä säikähdä Oonan hyppyjä ja veivaamisia. Viola jopa toi Oonalle leikkihiirensä, jonka Oona otti hyvin varovasti kissan edestä. ♥ Se on sellainen kultainen Rinsessa.

Oona ja Sebastian:

Oona ja Viola. (Se pieni musta Oonan jaloissa... :D)